sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pakkasterveisiä savusaunan löylyistä!


Pakkanen paukkuu nurkissa, -30 astetta näyttää lämpömittari. Luonto on kauneimmillaan näin pakkaspäivinä mutta kylmä siellä on. Lämpöä ja tunnelmaa suomalaisten sielunmaisemaan tuo sauna. Meillä oli kotonamme ennen puusauna mutta remontin myötä se vaihdettiin sähkösaunaksi koska tiesimme vuosi sitten, että rakennamme tontillemme savusaunan. Joulun alla saimmekin 1800-luvun savusaunan pystytettyä pihapiiriimme. Saunan hirret on siirretty pohjoisesta Keski-Suomesta kesällä 2011. Samassa hirsikuormassa tulivat myös hirsrunko josta on tarkoitus savusaunan pihapiiriin rakentaa riviaitta.

Hirsien kuljetus
Savusaunan hirret ja lattia ovat vanhasta 1800-luvun savusaunasta. 
Saunan lauteet olivat toista sataa vuotta vanhat ja ne eivät olisi enää kestäneet toista vuosisataa joten saunaan tehtiin uudet lauteet jotka käsiteltiin mustalla Sauna-Supisuojalla. 
Mieheni teki kiukaan itse: palotiiltä, palosuojalevyä, betonia jne...jottei sauna palaisi niin helposti :). Jätimme vanhan pihlajan kuivaneen rungon koristamaan saunan sisäosaa.
Lattia on tehty lattialankuista. Kivet kiukaaseen kerättiin luonnosta.



Kiukaan antura


Saunan lämmittämiseen kuluu n. viitisen tuntia.
Polttopuina käytetään mieluiten leppää ja haapaa.
Savuluukku avataan ja saunan lämmitys voi alkaa.  Ovi suljetaan ja  puita lisätään pesään  monia kertoja lämmittämisen aikana. Kun sauna alkaa olla tarpeeksi kuuma, hiilet poistetaan kiukaan pesästä. Vettä saunaan jota heitellään myös kattoon ja seinille. Saunomisnautinto voi alkaa ja meillä se kestää vilvoittelujen kera helposti kaksikin tuntia. Vieraiden kanssa savusaunan löylyistä on nautittu neljästä viiteenkin tuntia:) 

Saunan ikkuna

Saunan ikkuna on todella kaunis ja wanha siis sekin. 
Vesi saunaan kannetaan sangoissa puiseen vesisaaviin. 

Saunan ovi


Myös saunan ulkopuolelle on pyritty jättämään kaikki mitä savusaunaan kuului, 
ovea ja lattialankkuja myöten. Lankut ovat jykeviä, 25 cm paksuja ja n. 40 cm leveitä. Saunan kuistille tuotiin vilvoittelemista varten kaksi vanhaa puupenkkiä ja 1800-luvun kampiveivattava kirnu joka toimittaa pöydän virkaa:)


Saunan tunnelma on siirtynyt rakennusmateriaalin mukana saunaan. Ensimmäisen kerran joulun aaton aattona saunoessamme, sitä tunnelmaa saunassa ei voinut sanoin kuvata....Veden sihahtelu isolla kivikiukaalla ja hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa. Saunassa valoa ja tunnelmaa lisää öljylamppu. Täällä jos missä minä rentoudun parhaiten. Ei ihme, että sauna on iät ja ajat liittynyt vahvasti suomalaiseen kulttuurimaisemaan ja elämään......

Tässä vielä ystäväperheemme puusaunan seinältä lainattu ja muokattu saunomisohje:

Riisu ensi vaatteesi ja ikävät aatteesi.

Istu lauteilla taikka makaa
Tärkeintä on että ajatus on vakaa.

Kuumuus kun alkaa uuvuttaa
Ulos silloin pinkaistaan.

Otappa välissä saunaolut, kyllä rentouttaa.

Ota sitten kunnon löylyt ja vihdo niin että lähtee höyryt…..






tiistai 3. tammikuuta 2012

Wanhat rottinkivaunut ja nuket!

Olen ollut aina innokas keräämään kauniita posliininukkeja, sekä uudempia että vanhempia, isoja ja pieniä. Tilan puutteen vuoksi heitä ei voi majoittaa meille kuitenkaan määräänsä enempää:) . 




Ostin muutama vuosi sitten huutokaupasta rottinkiset vanhat vaunut joissa tällä hetkellä majailevat Bukowskin Barbara-nalle sekä Puttipajan pitsinen pikkunalle. Olen yrittänyt etsiä Bukowskin nalleja enemmänkin, mutta täytyy jatkaa etsintää. Tuo Barbara on ihana, kun hänellä on siivet selässä :). 


Tämä Mr. Bukowski kulkeutui meille Ruotsista joka onkin Bukowskien synnyinmaa. Ostin itselleni tuliaksiksi tämän kylpytakkisen nallen. Tällä hetkellä nallen paikka on Saunomisohjeiden vieressä. Ohjeet ovat menossa savusaunalle kevään kynnyksellä.



Yllä kehdossa olevat nuket ovat "uustuotantoa", mutta silti minusta kauniita. Onpa mukaan tarttunut yksi poikanukkekin:). Vasemmanpuoleisen nuken tyttäremme on saanut lahjaksi. Kehtoa olen tuunaillut ja maalannut valkoiseksi. En enää muista, mikä tarina kehdolla on mutta nätti se on!



Nämä kauniit ladyt ovat 50 cm pitkiä ja heillä kaikilla on upeat vaatteet, kahdella heistä on laukut jossa on pikku nalle. Tulin muutama vuosi sitten kotiin kaupasta ja minulla oli syntymäpäivä; nukeista kaksi seisoivat vierekkäin hirsiseinäämme vasten. Ihana lahja:) 
Sittemmin olen löytänyt kaksi jälkimmäistä myös huutokaupasta. Tällä hetkellä he vartioivat untamme makuuhuoneessamme vaatekaapin päällä lysteri-ikkunan vieressä. 







torstai 29. joulukuuta 2011

Homemade Pizza Bolognese!

Jouluiset ruoat kinkkuineen ja laatikkoineen syöty ja on aika nauttia jotain aivan muuta herkullista :). Päätin  ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen että nyt tehdään pizzaa. Ja sellaista pizzaa jonka nimi oli ensimmäisessä työpaikassani nimeltään Pizza Bolognese. Siitä on ehtinyt vierähtää jo 24 vuotta kun tähän pizzaan tutustuin, mutta reseptintapainen edelleen muistissa:) Sillä taisin "sulattaa" myös tulevan mieheni sydämen, ja siitä pizzasta lähtien hän on saanut opetella syömään muitakin antimia jauhelihan lisäksi. Tutuksi ovat tulleet lähes kaikki raaka-aineet ja hyvin ovat maittaneet, tai ainakaan ei uskalla sanoa ääneen jos ei joku maita.....




Täytereseptin kerron teille, mutta pizzaravintolan taikina jääköön ikuiseksi salaisuudeksi:). Sen sijaan minulla on eräs kokeilemisen arvoinen pizzataikinaohje, jota käytän aina kun teen joko pannupizzaa tai tavallista ohutta pizzaa. Taikinan ohje on kolmelle ohutpohjapizzalle, mutta jos haluaa tehdä paksumpaa pannupizzaa jakaa taikinan esim. vain kahteen osaan. Pizza Bolognese ei ole kiireisen kokkaajan pizza, koska jauhelihakastike saa muhia padassa puolesta tunnista tuntiin. Tai sen voi tehdä jo vaikka edellisenä iltana. Voit käyttää tätä ohjetta mukaellen myös esim. Pasta Bolognesessa. Paistan pizzan leivinuunissa, mutta tämä ohje pätee sekä leivin- että sähköuunissa. Oletko valmis kokeilemaan vähän perinteisestä jauhelihapizzasta italialaisempaa? :)

Täyte 3 pizzalle:

800 g jauhelihaa
2 sipulia
500 g tölkki/prk paseerattua tomaattisosetta
400 g pss kasvissuikaleita (pakaste)
2 dl vettä
valkosipulia
2 tl suolaa
2 tl sokeria
Pippuria
Oreganoa, basilikaa

1. Paista jauheliha (voit halutessasi maustaa esim. paprikalla, pippurilla jne.)
2. Pilko sipuli pieneksi kuutioiksi.
3. Kaada ainekset pataan ja lisää joukkoon tomaattisose, vesi, kasvissuikaleet, hienonnettu valkosipuli ja mausteet. Anna hautua n. 1/2 - 1  tunti, kunnes kasvissuikaleet ovat täysin pehmenneet ja kastike "jämäkkää". Sekoita välillä. Tarkista maku ja lisää mausteita oman makusi mukaan. Anna kastikkeen jäähtyä jotta sen rakenne on helppo levittää pizzapohjan päälle.


Tällä välin voit valmistaa pizzataikinan:

Pohja:

3 dl lämmintä vettä
20 g tuoretta hiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
n. 5 1/2 dl vehnäjauhoja (voi olla osa täysjyvävehnäjauhoja)
1/2 dl oliiviöljyä

1. Murenna hiiva kulhoon. Lisää lämmin vesi ja sokeri, sekoita jotta hiiva sekoittuu veteen.
2. Lisää n. 3/4 osa jauhoista ja suola.
3. Vaivaa taikina tasaiseksi (käsin tai yleiskoneella).
4. Lisää tarvittaessa loput jauhot. Taikinan tulee kunnolla irrota kupin reunoilta.
5. Lisää oliiviöljy ja vaivaa vielä hetki.
6. Anna kohota leivinliinan alla n. 30 minuuttia (mikro on hyvä vedoton paikka kohottamiselle, kunhan kukaan ei laita sitä kohottamisen aikana päälle :)



7. Kun taikina on kohonnut, nosta taikina kulhosta pöydälle ja jaa taikina kolmeen osaan. Pyöritä taikinat palloiksi. 

8. Muotoile kaulinta apuna käyttäen kolme pyöreää pizzapohjaa (vaikeusasteen lisäämiseksi voit pyörittää kahta palloa päällekkäin...)






Voit pyöritellä pohjaa vielä työpöydän laidalla, tai vaikka heitellä ilmaan :)

9. Laita pohjat leivinpaperilla varustetulle pellille ja anna kohota vielä hetki.

10. Leikkaa 3 tomaattia viipaleiksi ja 2 suolakurkkua suikaleiksi tai kuutioiksi.

11. Raasta n. 7 dl juustoa tai osta esim. valmista mozzarella-emmentaljuustoraastesekoitusta. Käytän itse pizzaan aika reilusti juustoa, koska se tuo mukavasti mehevyyttä pizzaan.





12. Sekoita n. 3 dl paseerattua tomaattia (liraus vettä), pippuria, oreganoa, suolaa ja ripaus sokeria kulhossa. Tämä tulee pohjan päälle pizzakastikkeeksi.

13. Aloita pizzakastikkeen levittäminen pohjan keskeltä pienellä kauhalla. Pyöritä kastiketta kauhassa myötäpäivään samalla lisäten varovasti kastiketta pohjalle. Näin pyörittämällä saat kastikkeen tasaisesti pizzan päälle.

14. Lisää jäähtynyt jauhelihakastike tasaisesti pohjan päälle. Lisää suolakurkkuviipaleet, myös reunoille saakka. Ripottele juustoraaste pintaan ja levitä tomaattiviipaleet päälle. 
15. Paista 250 asteessa n. 10 minuuttia.

16. Nauti hyvän seuran ja viinin kera. Tai vain vaikka hyvän viinin kera:) BUON APPETITO!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Joulutunnelmaa tuunaamalla Riihimäen lasipurkkeja!

Tänään sain jouluinspiraation; vaihdoin jouluverhot keittiöön, laitoin joulukyntteliköt esille ja "jouluntuoksua" kotiin leipomalla pipareita ja joulutorttuja. Kun sain piparit valmiiksi, mietin mihin laittaisin ne kauniisti esille ja muistin varastossa vanhat Riihimäen lasipurkit. Ompelin kankaanpalasta ja pitsistä päällisen kanteen ja laitoin piparit purkkiin. Eivät ne taida siellä kauan säilyä:)....
Piparipurkki
Purkkeja oli vielä kaksi, joista tuunailin kynttilälyhtyjä. Toiseen lisäsin lumen tavoin kimaltavaa "hiekkaa" pohjalle ja liimasin joskus Taloustalosta ostamani tähtitarrat. Tarrat on tarkoitettu ikkunaan kiinnitettäväksi, mutta minusta ne kävivät hyvin tähän talviseen kynttilälyhtyyn. Kimaltelevat lumihiutaleet koristavat nyt siis sisätiloja, kun ulkona ei lunta ei vielä ole.
Talvinen kynttilälyhty

Kolmannen vanhan lasipurkin purkin (jonka nimi on "narupurkki") ympärille kiedoin paperinarua ja laitoin jouluisen enkelin sitä koristamaan. Koristeen voi aina vaihtaa mieleisekseen.
Narupurkki



Ensi viikonloppuna on pikkujoulut, joihin tarvitaan pöytäkoristeita. Lupauduin tekemään tuikkukupit pöytiin.  Tuikkukupit ovat samat kuin kesällä häissämme 2009, mutta vähän tuunaamalla niistäkin sai jouluiset:) . Pyysin tuona kesänä kaikkia sukulaisten "vauvaperheitä" säästämään kaikki "Pilttipurkit" ja erityisesti pienemmät koot. Niitä sain nelisenkymmentä kappaletta ja niistä sitten tein juhlapöytiin tuikkukupit. Askartelukaupasta ostin tuolloin häiden väriin ja teemaan sopivat ruskeaan rautalankaan pujotetut sydämet ja juuttinarua ympärille. Kupin pohjalla on kivimursketta, jonka olen maalannut pronssin väriseksi (kun silloin en mieleistä väriä löytänyt). Murske on kiva "ulkonäkölisä" kuppeihin mutta myös turvallisuuden kannalta hyvä laittaa. Tuikku "nousee" kupin pohjalta ja näin ei leimahda niin helposti koska purkkien suuaukko on aika pieni. Mutta jotta ne toimisivat myös pikkujouluissa, kiedoin ympärille punaista paperinarua. Pikkujoulujen teemaväri on kulta ja punainen, ja voipi olla että vaihdan tuon pronssin värisen hiekan vielä punaiseen. Sydämet kupeissa näyttävät näin joulun alla koristelluilta pipareilta:) Tunnelmallista joulunodotusta!
Minä lähden nauttimaan lasillisen kuumaa glögiä:)
Tuikkukupit

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Ruisleipää ja kalakukkoa!

Syksyistä sunnuntai-iltaa! Olen jo aiemmin blogissani kertonut, että kokeilen erilaisia perinteisiä ruoanvalmistusmenetelmiä. Tällä kertaa kokeilussa oli ruisleipä ja kalakukko. Ruisleipää olen aiemmin kouluvuosina kahdeksankymmentäluvun lopulla sähköuunissa tehnyt. Nyt kokeilin leivän tekoa leivinuunissa. Meillä on Nunnauunin leivinuuni, jonka uuniosaan mahtuu 4 ruisleipää, tuli sekin nyt sitten kokeiltua:). Tein 6 leivän taikinan. Leipälapiota olen aiemmin käyttänyt rieskojen ja pizzojen paistamiseen, nyt sekin sai oman käyttötarkoituksensa. Voin sanoa, ettei ruisleivän tekeminen ole kiireisen kokin leivontaa, vaan siihen pitää paneutua viikonlopun ajan. Oma leipätaikinani lähti alkuun lauantaina:


Leipätaikinan esivalmistelutöitä:


Sain leipätaikinan juurta ystäväni äidiltä, joka leipoo yleensä 7 litran taikinan. Minulla oli ohje ammattikoulun ajoilta, ja se oli 3 litraa ja siitä tosiaan tuli tuo 6 leipää + kalakukko. Sulatin juuren ja laitoin "juurivellin alulle". Ennen sitä turvotin kahta korvoa (toiset kutsuvat tiinuksi) vedessä, jotta reiät/kolot turpoavat umpeen, puu kutistuu lämpimässä.

Vellin teko: 
200 g juurta
3 litraa vettä
n. 1 kg ruisjauhoja

1. Juuri liotetaan lämpimään veteen (kannattaa mitata, +27 astetta).
2. Ruisjauhoja lisätään ja sekoitetaan hiertimellä (katajahaarukka) niin kauan että taikinasta "syntyy tasainen velli".
3. Astia peitetään leivinliinalla ja jätetään seisomaan seuraavaan päivään.
4. Vatkataan välillä.

Uunin lämmitys:
1. Jokaisella on oman laisensa leivinuuni ja omat niksit miten paljon uuni lämmitäkseen tarvitsee puita (riippuu myös puulaadusta). Meillä lämmitettiin 2 täyttä pesällistä, ja hiillosvaiheessa hiilloksen pudotetaan hiililuukusta alas, pelti vielä auki. Kun sinistä liekkiä ei enää näy, sulje pellit.

2. Uunin sisäosa harjataan veteen kastetulla harjalla.

3. Odota, että uunin mittari näyttää n. 250 astetta. Meidän uunissa sisälämpömittari kertoo sisälämpötilan.

Leipätaikinan tekeminen:
Valmis velli
2 rkl suolaa
2 rkl hiivaa
n. 4-5 kg ruisjauhoja

1. Tässä vaiheessa "velliin" lisätään hiiva ja suola
2. Jauhoja lisätään ja alustetaan niin kauan, että taikina irtoaa astian reunoista ja kädestä.

3. Taikina kootaan kuvuksi ja päälle vedetään risti veitsellä, jsta nähdään kohoamisen eteneminen.
4. Kun taikina on kohonnut, se vaivataan kokonaisena.
5. Taikina jaetaan leivän kokoisiin palasiin ( 6 kpl), ensin pyöritellään käsissä ja sitten muodostetaan ns. kartion muotoinen leipä.
6. Leivät kohotetaan vähintään tunnin verran (itse kohotin ainakin 2 tuntia)
7. Paistetaan uunissa +225-250 asteessa n. 60 minuuttia.
8. Koputa leivän pohjaan varmistaaksesi kypsyyden. Pohjan "kumistessa" leipä on valmista.
9. Valmiit leivät laitetaan ilmavasti jäähtymään leivinliinan alle. (Liina estää kovuuden kuoressa).











10. Nauti jäähtynyt leipäviipale voin, maidon/piimän kera:) Avot!

Jos paistat sähköuunissa: laita pellille astia (teräksinen tms.) vettä, jotta kuoresta tulee rapea.


Kalakukon valmistaminen:

1. Ota erilleen leipätaikinasta tarvittava määrä kalakukkoon kuoriainesta.
2. Kauli taikinasta n. 1/2 cm-1 cm ohuinen pyöreä levy.
3. Asettele kalaviipaleet (itse käytin lohta) keskelle kukkotaikinaa, ripottele kalan päälle suolaa ja valkopippuria. Sen jälkeen kerros pekonia tai silavaa.
4. Rakenna samalla lailla loput kerrokset. Viimeinen kerros pekonia/silavaa.
5. Sulje kukko (kostuta taikinan reunat vedellä). Työnnä kädet reunojen alle, nosta ylös ja yhdistä ne kukon päältä.
6. Nipistele taikina kukon päältä ja sivuilta tiukasti ja huolellisesti kiinni.
7. Silota kukko tasaiseksi vedellä. Tarkista ettei ole repeämiä, paikkaa tarvittaessa.
8. Ripottele pintaan reilusti ruisjauhoja ja hiero ne kukon pintaan.
9. Paista uunissa n. 225 asteessa 1 tunti.
10 Voitele voisulalla ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen.
11. Paista kukkoa vielä n. 4 tuntia
12. Sivele kukon pintaa voisulalla n. tunnin välein
13. Voitele vielä valmis kukko ja kääri folioon ja sitten esim. leivinliinaan/sanomalehteen tms. jotta kukon kuori pehmenee.
14. Leikkaa viipaleita jäähtyneenä ja nauti piimän kera:)

Kukon täyttäminen


Kukko uunia vaille valmis

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Wanhoja ikkunoita ja sisustustekstejä!

 Minussa on sen verran "hamstraajan vikaa", että säästelen ja hommailen vanhoja ikkunoita. Olen vuosien mittaan keräillyt erilaisia sisustustekstejä ja liimannut niitä maalattuihin pintoihin. Huutokaupoissa aina mietin miltähän tuo esine näyttäisi jos sen maalaisi/entisöisi. Jos aikaa olisi enemmän, tekisin ikkunoita paljon enemmän. Nyt olen viikon lomalla ja totta kai ainakin yksi ikkunaprojekti piti olla työn alla ja tällä kertaa projekteja oli kaksi:). Pidän myös maalaamisesta ja tällä hetkellä erityisesti valkoisesta väristä. Näin pimeinä syksyisinä iltoina on mukava maalata otsalamppu otsalla...siinä jos missä työasiat unohtuu:). Tällä kertaa kokeilin ensimmäistä kertaa "huurremaalia". Oli aika kallista lystiä, kun yksi purkki maksoi 15 euroa ja se riitti yhteen ikkunaan...:). Sisustustarroja olen ostanut/tilannut Sisustuspuoti Sateenkaarentaa-nimisestä sisustusliikkeestä Äänekoskelta.

Myös Hannele´s- sisustuskaupasta Vaajakoskelta olen ostanut muutamia tarroja. Kohta koko koti on yhtä sisustustarraa:) Ohessa muutamia kuvia, tänään viimeistelin kuvista kaksi ensimmäistä joista toinen on hylly ja toinen makuuhuoneen seinälle "makeita unia" toivottelemaan:)

Hylly vanhasta ikkunasta



Huurremaalia ja sabluunaa






Huurremaali ja kalustemaali

Eteisen ikkuna
Arkut jotka maalattu ja tuunattu:)



Keittiön "ikkuna"

Makuuhuoneen "ikkuna"

Viikonloppumatkalla Venäjällä, Pietarissa!


Venäläinen kulttuuri on aina kiehtonut minua ja nyt siihen kulttuuriin tutustuminen tuli mahdolliseksi ryhmämatkan muodossa. Matkaan lähti 24 matkailijaa, joista osa oli aiemmin käynyt Pietarissa. Matkaan lähdettiin Lahdesta Allegro-junalla. Matka taittui kätevästi reilussa 3 tunnissa. Pietarin valmismatkoja tarjoavat useat matkanjärjestäjät: http://www.vr.fi/fi/index/ulkomaat/venaja/valmismatkat.html. Matkaamme koordinoi Russian Tours Lähialuematkat. Matka-asiakirjat lähetettiin matkatoimistoon ja kaikki sujui vaivattomasti ryhmän suurehkosta koosta huolimatta. Allegro-juna oli hyväkuntoinen ja sillä oli mukava matkustaa, ravintolavaunuun kannattaa sännätä heti viisumi- ja passintarkastuksien jälkeen, muuten jää kahvit ja kaljat saamatta:) Paluumatkalla konduktööri oli tiukka, ja laittoi meidät heti ruotuun ennen junan lähtöä. Ja eräänkin kerran passeja ja viisumeja tarkastettiin. Välillä käytävillä oli ruuhkaksi asti tulliviranomaisia ja konduktöörejä. Maassa maan tavalla:)


Pietarin Suomi-asemalle saavuttaessa meidät vastaanotti opas, joka johdatti hotellille. Hotelli oli nimeltään Hotel Dostojevski, joka sijainniltaan oli erittäin hyvä. Pietarin pääkadulle Nevski Prospektille oli matkaa vain 200 metriä. Hotellin edessä sijaitsee kaunis kirkko ja hotellin vieressä kalliita butiikkeja täynnä oleva ostoskeskus. Hotellin nettisivut: http://www.dostoevsky-hotel.ru/about.en.html

Kauppakeskus
Kirkko hotellin 7.kerroksesta kuvattuna

Eremitaasi

Meillä oli siis kaksi päivää aikaa tutustua ihastuttavaan, syksyiseen Pietariin. Olimme varanneet matkatoimistosta etukäteen opastetun kierroksen Eremitaasissa. Eremitaasi on yksi maailman suurimmista taidemuseoista. Opastettu 3 tunnin kierros oli erittäin mielenkiintoinen ja oppaamme Galina oli asiantunteva mutta rento ja mukava opas. Suosittelen ehdottomasti opastettua kierrosta, siten pääsee parhaiten tutustumaan tähän upeaan taiteita ja historiaa täynnä olevaan Eremitaasiin. Se on yksi maailman merkittävimpiä taidemuseoita ja sisältää näytteillä olevia esineitä yli kolme miljoonaa kappaletta. Tällä hetkellä Eremitaasi käsittää viisi rakennusta: Talvipalatsin, Pienen Eremitaasin, Vanhan Eremitaasin, Uuden Eremitaasin ja Eremitaasin teatterin. Eremitaasin kokoa kuvaa hyvin seuraava: Katsoaksesi kaikkia näyttelyesineitä yhden minuutin, sinun täytyisi kävellä 22 kilometriä ja viettää aikaa Eremitaasissa 14 vuotta 8 tuntia päivässä ja 5 päivää viikossa:); eli muutama taideteos jäi näkemättä:) En ole erityisesti taiteen ystävä mutta tämä oli minulle unohtumaton ja vaikuttava vierailukohde! 







Mosaiikista tehty pöytä

Raffaellon sali, upeita enkeleitä ja
kohtia raamatusta maalauksissa




Loppupäivän kiertelimme kaupunkia ja kävimme Cafe Singerissä juomassa kahvit ja syömässä blinejä jotka ovat tyypillisiä venäläisessä ruokakulttuurissa. Palvelu oli erittäin ystävällistä, mielellään maksoikin muutaman ruplan enemmän ihanasta kahvilatunnelmasta ja hyvästä palvelusta.


Kahvila 2.kerroksessa
Sisäänkäynti
Kahvilan annoksia

Juusto- ja kinkkutäytteinen blini




Seuraavana päivänä lähdimme kiertämään lisää nähtävyyksiä. Seuraava kohteemme oli "Kirkko veren päällä", eli Kristuksen ylösnousemuksen kirkko. Tsaari Aleksanteri murhattiin kirkon kohdalla, siitä erikoinen nimi. Se sijaitsi Gribojedovin kanaalin varrella ja on ortodoksinen kirkko. Kirkko on vallankumouksen jälkeen toiminut mm. perunakellarina ja se on toiminut museona vuodesta 1997. Kirkko näyttää hienolta jo ulkoapäinkin, mutta sisäosa oli vaikuttava! KAIKKI kirkossa seinä- ja lattiamateriaalista myöten oli tehty pienenpienistä mosaiikinpalasista! Täältä ostin kokoelmaani ikonin.






Pienen matkan päässä Nevski Prospektillä (pääkadulla) oli myös toinenkin kirkko, johon halusin käydä tutustumassa. Kirkko on nimeltään Kazanin katedraali ja on myös ortodoksikirkko. Neuvostoajalla rakennuksessa on toiminut ateistimuseo. Nykyisin katedraali toimii kirkkona, joten kuvia en sieltä voinut ottaa. Menimme kirkkoon sisään, jossa juuri sillä hetkellä ei ollut jumalanpalvelusta (harmi!). Olisin halunnut kuunnella kuoromusiikkia ja nähdä millaista on suuremman ortodoksikirkon jumalanpalvelus. Katedraali on rakennettu ihmeitä tekevän Kazanin jumalanäiti - ikonin säilytyspaikaksi. Se oli ikonostaasin vasemmalla puolella. Ihmiset jonottivat sitä kohti hiuksen peitettynä (naisilla huivit). Kaunis ja vaikuttava kirkko oli myös tämä Kazanin katedraali.

Pietari siis teki minuun vaikutuksen ihanilla nähtävyyksillä, joista viikonlopun aikana näimme vain murto-osan. Hintataso oli Suomen luokkaa, ruoat ja juomat ehkä hieman halvempia, etenkin olut. Viini oli samoissa hinnoissa. Venäläistä kuohuviiniä ja vodkaa tuotiin tuliaisiksi lähikaupasta, ja ne olivat todella edullisia! Kävimme tietysti syömässä hyvin venäläistä ruokaa bortsch-keittoineen. Shoppailemassa kävimme nähtävyyksien lomassa, joka paikassa oli kalliita butiikkeja, etenkin Nevskin varrella. Jos olisi siirtynyt kauemmaksi pääkadusta, olisi voinut tehdä hyviä ostoksia edullisemmin. Mutta ehkä ensi kerralla kun menen Pietariin! Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene kovin kauan:) Dasvidaniya!