tiistai 19. marraskuuta 2013

Matka Miamiin

On vierähtänyt jo pitkä aika siitä kun lupasin kertoa matkastamme Miamiin ja Karibian risteilylle. Aiemmassa postauksessa kerroinkin jo matkajärjestelyihin liittyviä asioita. Nyt kerron enemmänkin tunnelmapaloja ensin Miamin matkasta ja sitten risteilystä Karibian aaltoihin.

Matka Helsingistä Frankfurtin kautta Miamiin taittui vaivattomasti Lufthansan lennolla. Miamin kansainväliselle lentokentälle päästyämme meitä odotti vuokra-auto kentällä valmiina. Sillä hurauteltiin South Beach Miamiin jossa oli hotellimme Crest Hotel&Suites. Hotelli oli kävelymatkan päässä Miami Beachiltä. Hotelli Crest oli siisti ja hintansa väärti. Aamiainen ei sisältynyt hintaan, kävimme hotellin viereisessä kahvilassa aamiaisella ja tottakai perinteiseen tapaan piti tilata 2 munaa "sunny side up", pekonia ja Hashbrownia (pannulla paistettua suikaleperunaa) eli oli kyllä ihan tuhti aamiainen :) .Illalla kävelimme pitkin rantaa jossa oli Wine&Dine-festivaalit. Aamulla kunnon yöunien jälkeen kävimme lenkillä rannassa jossa bileet vielä jatkuivat, kuuluisa Flo Rida esiintyi ja aina sen biisin kuullessani muistan ihanat Miami Beachin rannat.  Maisemat olivat todella ihanat ja aurinko paistoi. Aivan upea matkakohde kaiken kaikkiaan!
Näkymää rantakadulta
Wine&Dine-festivaalit


David Hasselhoff :)



Päivällä lähdimme vuokra-autolla ostoskeskukseen nimeltä Sawgrass Mills: http://www.simon.com/mall/sawgrass-mills/stores . Ostoskeskus osoittautui shoppaajan unelmaksi, kaikki merkit ja kaupat mitä toivoa saattoi olivat ostoskeskuksessa. Sieltähän tuli sitten ostettua vaikka mitä :) .


Päivä ostoskeskuksessa kierrellessä meni nopeasti ja illalla valmistauduimme lähtemään Fogo De Châo- nimiseen brasilialaiseen pihviravintolaan. Ravintola oli kyllä elämys! Suosittelen ehdottomasti niille jotka pitävät rennosta ilmapiiristä ja lihasta, lihasta ja lihasta :) http://www.fogodechao.com/index.php?id=172 . Alkuun otimme runsaan alkupalapöydän ja pääruoaksi valittiin siis lihaa, jota tarjoilija tarjoili miekassa eri muodoissaan. Oli kanaa, nautaa, lammasta, porsasta jne. Alkuun aperitiiviksi tilasin Dry Martinin. Se tuli isossa martini lasissa (yleensä tarjoillaan 4 cl ja pienessä lasissa), oli siinä juomista "aperitiiviksi"! 



Ruoka oli aivan loistavaa, samoin tunnelma ravintolassa. Vielä tässä vaiheessa en osannut kuvitella mitä herkkuja Royal Caribbeanin laivan ravintolat tarjosivat mutta niistä kerron seuraavassa postauksessa. 
Käveltiin ruoan päätteeksi Miami Beachin pääkatua ja nautimme leppoisasta tunnelmasta. Matkamme viimeisenä päivänä (risteilyn jälkeen) kävimme vielä vuokra-autolla Aventura Mallissa http://www.aventuramall.com/ jossa sijaitsi vielä vähän enemmän luksuskauppoja mm. Louis Vuitton ja  Michael Kors. 
Miami oli matkakohteena ennen risteilyä upea kokemus, seuraavalla kerralla täytyy varata ehdottomasti enemmän aikaa kiertelyyn ja rantaan tutustumiseen ja tietenkin shoppailuun :)