lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kädentaito- ja antiikkimessuilla

Hei kaikille taas pitkästä aikaa! 
Kiireisen kevään keskellä on mukava käydä piristämässä itseään. Sateen piiskatessa vanhan talomme ikkunoita päätin lähteä miehen kanssa Jyväskylän Kädentaito- ja antiikkimessuille Jyväskylän Paviljonkiin. Ensin puhuimme ettemme tarvitse paljon käteistä kun eihän messuilta yleensä tule ostettua mitään...mutta toisin kävi :). Antiikkimessut olivat enemmän minun mieleen vaikkakin olivat aika pienehköt ja hinnat aika korkeita (jonka arvasimme). 
Mutta löytöjä sieltä tuli tehtyä. Olen etsinyt vanhoja keittokirjoja (suomenkielisiä) mutten löytänyt niitä näiltäkään messuilta. Löysin kuitenkin 4-osaisen sarjan Emännän tietotaito-kirjoja I-IV vuosilta 1930 - 1932. 


Kirjoissa kerrotaan emännälle tietoa A:sta Ö:n. Mm. kohdasssa "Emäntä" - lukee seuraavaa: " Emäntä on kodin sielu. Emännän silmän täytyy olla kaikkialla läsnä ja hänen täytyy oll selvillä kaikesta, mitä kotona on ja mitä siellä tapahtuu. Mutta hänen täytyy samalla osata asettua syrjään, niin että perheenjäsenet tuntevat toimivansa itsenäisesti. Perheen jäsenet eivät saa tuntea olevansa valvonnan alaisia, mutta kyllä, että heille on edullista asian menestymisen vuoksi neuvotella kaikista töistä emännän kanssa" . 


Kaupunkilaiskodin emännän sen sijaan suositellaan käyvän "kaupunkikotitalouskoulun": "Kodin apulaisten sekä kasvavan nuorison töiden johtaminen ja kasvattajana toimiminen edellyttää emännältä kaikkien hyvien luonteenpuolien tietoista kasvattamista ja harjaannuttamista: itsehillintää, kärsivällisyyttä ja hyvyyttä sekä vakavaa, kypsynyttä elämänkatsomusta." Eli johtamis- ja ihmissuhdetaitoja on korostettu jo vuodesta 1930 :)


Olen etsinyt pellavakangasta josta voisin ommella tyynyjä, verhoja tai pöytäliinoja. 
Kädentaito-messuilta löysin Raijan Aitta - nimisestä kaupasta joka sijaitsee Mikkelissä.  
Sieltä löytyi pellavakangasta ja pitsiä.


Antiikkimessuilta mukaan kirjojen lisäksi löytyi myös ihanat vanhat salusiinit ja tietenkin pitsiä. Tätä vanhaa pitsiä ompelen ostamani maalaisromanttisen mekon helmaan. Myös pieni söpö rintakoru tarttui mukaan eikä maksanut kuin 3 euroa.

Pienet vuoat
Pitsiä, salusiinit, pieni rintakoru
Viimeinen käyntikohde (jolloin ajattelin että nyt viimeistään on parempi lähteä kotiin...) oli ihanaakin ihanampi Modo Mio - kauppa! Mies esitteli vaimon tekemiä upeita koruja ja vaimo möi minulle omasta kaulastaan mustan korun, jota ei ollut enää valikoimassa muualla kuin hänen kaulallaan. Todella hyvää palvelua ja ihana liikeidea! Ostin myös pienemmän korun jossa pikkutyttö keinuhevosella. Isompi koru maksoi 35 euroa ja pienempi 15 euroa. Olin valmis maksamaan tästä upeasta käsityöstä. On ainakin uniikki. Kaiken kaikkiaan mukavat messut jos käsityöt ja antiikki kiinnostaa.
Täytyy piipahtaa myös ensi vuonna ja silloin mielellään hyvien ystävien kera :)