sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Ruisleipää ja kalakukkoa!

Syksyistä sunnuntai-iltaa! Olen jo aiemmin blogissani kertonut, että kokeilen erilaisia perinteisiä ruoanvalmistusmenetelmiä. Tällä kertaa kokeilussa oli ruisleipä ja kalakukko. Ruisleipää olen aiemmin kouluvuosina kahdeksankymmentäluvun lopulla sähköuunissa tehnyt. Nyt kokeilin leivän tekoa leivinuunissa. Meillä on Nunnauunin leivinuuni, jonka uuniosaan mahtuu 4 ruisleipää, tuli sekin nyt sitten kokeiltua:). Tein 6 leivän taikinan. Leipälapiota olen aiemmin käyttänyt rieskojen ja pizzojen paistamiseen, nyt sekin sai oman käyttötarkoituksensa. Voin sanoa, ettei ruisleivän tekeminen ole kiireisen kokin leivontaa, vaan siihen pitää paneutua viikonlopun ajan. Oma leipätaikinani lähti alkuun lauantaina:


Leipätaikinan esivalmistelutöitä:


Sain leipätaikinan juurta ystäväni äidiltä, joka leipoo yleensä 7 litran taikinan. Minulla oli ohje ammattikoulun ajoilta, ja se oli 3 litraa ja siitä tosiaan tuli tuo 6 leipää + kalakukko. Sulatin juuren ja laitoin "juurivellin alulle". Ennen sitä turvotin kahta korvoa (toiset kutsuvat tiinuksi) vedessä, jotta reiät/kolot turpoavat umpeen, puu kutistuu lämpimässä.

Vellin teko: 
200 g juurta
3 litraa vettä
n. 1 kg ruisjauhoja

1. Juuri liotetaan lämpimään veteen (kannattaa mitata, +27 astetta).
2. Ruisjauhoja lisätään ja sekoitetaan hiertimellä (katajahaarukka) niin kauan että taikinasta "syntyy tasainen velli".
3. Astia peitetään leivinliinalla ja jätetään seisomaan seuraavaan päivään.
4. Vatkataan välillä.

Uunin lämmitys:
1. Jokaisella on oman laisensa leivinuuni ja omat niksit miten paljon uuni lämmitäkseen tarvitsee puita (riippuu myös puulaadusta). Meillä lämmitettiin 2 täyttä pesällistä, ja hiillosvaiheessa hiilloksen pudotetaan hiililuukusta alas, pelti vielä auki. Kun sinistä liekkiä ei enää näy, sulje pellit.

2. Uunin sisäosa harjataan veteen kastetulla harjalla.

3. Odota, että uunin mittari näyttää n. 250 astetta. Meidän uunissa sisälämpömittari kertoo sisälämpötilan.

Leipätaikinan tekeminen:
Valmis velli
2 rkl suolaa
2 rkl hiivaa
n. 4-5 kg ruisjauhoja

1. Tässä vaiheessa "velliin" lisätään hiiva ja suola
2. Jauhoja lisätään ja alustetaan niin kauan, että taikina irtoaa astian reunoista ja kädestä.

3. Taikina kootaan kuvuksi ja päälle vedetään risti veitsellä, jsta nähdään kohoamisen eteneminen.
4. Kun taikina on kohonnut, se vaivataan kokonaisena.
5. Taikina jaetaan leivän kokoisiin palasiin ( 6 kpl), ensin pyöritellään käsissä ja sitten muodostetaan ns. kartion muotoinen leipä.
6. Leivät kohotetaan vähintään tunnin verran (itse kohotin ainakin 2 tuntia)
7. Paistetaan uunissa +225-250 asteessa n. 60 minuuttia.
8. Koputa leivän pohjaan varmistaaksesi kypsyyden. Pohjan "kumistessa" leipä on valmista.
9. Valmiit leivät laitetaan ilmavasti jäähtymään leivinliinan alle. (Liina estää kovuuden kuoressa).











10. Nauti jäähtynyt leipäviipale voin, maidon/piimän kera:) Avot!

Jos paistat sähköuunissa: laita pellille astia (teräksinen tms.) vettä, jotta kuoresta tulee rapea.


Kalakukon valmistaminen:

1. Ota erilleen leipätaikinasta tarvittava määrä kalakukkoon kuoriainesta.
2. Kauli taikinasta n. 1/2 cm-1 cm ohuinen pyöreä levy.
3. Asettele kalaviipaleet (itse käytin lohta) keskelle kukkotaikinaa, ripottele kalan päälle suolaa ja valkopippuria. Sen jälkeen kerros pekonia tai silavaa.
4. Rakenna samalla lailla loput kerrokset. Viimeinen kerros pekonia/silavaa.
5. Sulje kukko (kostuta taikinan reunat vedellä). Työnnä kädet reunojen alle, nosta ylös ja yhdistä ne kukon päältä.
6. Nipistele taikina kukon päältä ja sivuilta tiukasti ja huolellisesti kiinni.
7. Silota kukko tasaiseksi vedellä. Tarkista ettei ole repeämiä, paikkaa tarvittaessa.
8. Ripottele pintaan reilusti ruisjauhoja ja hiero ne kukon pintaan.
9. Paista uunissa n. 225 asteessa 1 tunti.
10 Voitele voisulalla ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen.
11. Paista kukkoa vielä n. 4 tuntia
12. Sivele kukon pintaa voisulalla n. tunnin välein
13. Voitele vielä valmis kukko ja kääri folioon ja sitten esim. leivinliinaan/sanomalehteen tms. jotta kukon kuori pehmenee.
14. Leikkaa viipaleita jäähtyneenä ja nauti piimän kera:)

Kukon täyttäminen


Kukko uunia vaille valmis

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Wanhoja ikkunoita ja sisustustekstejä!

 Minussa on sen verran "hamstraajan vikaa", että säästelen ja hommailen vanhoja ikkunoita. Olen vuosien mittaan keräillyt erilaisia sisustustekstejä ja liimannut niitä maalattuihin pintoihin. Huutokaupoissa aina mietin miltähän tuo esine näyttäisi jos sen maalaisi/entisöisi. Jos aikaa olisi enemmän, tekisin ikkunoita paljon enemmän. Nyt olen viikon lomalla ja totta kai ainakin yksi ikkunaprojekti piti olla työn alla ja tällä kertaa projekteja oli kaksi:). Pidän myös maalaamisesta ja tällä hetkellä erityisesti valkoisesta väristä. Näin pimeinä syksyisinä iltoina on mukava maalata otsalamppu otsalla...siinä jos missä työasiat unohtuu:). Tällä kertaa kokeilin ensimmäistä kertaa "huurremaalia". Oli aika kallista lystiä, kun yksi purkki maksoi 15 euroa ja se riitti yhteen ikkunaan...:). Sisustustarroja olen ostanut/tilannut Sisustuspuoti Sateenkaarentaa-nimisestä sisustusliikkeestä Äänekoskelta.

Myös Hannele´s- sisustuskaupasta Vaajakoskelta olen ostanut muutamia tarroja. Kohta koko koti on yhtä sisustustarraa:) Ohessa muutamia kuvia, tänään viimeistelin kuvista kaksi ensimmäistä joista toinen on hylly ja toinen makuuhuoneen seinälle "makeita unia" toivottelemaan:)

Hylly vanhasta ikkunasta



Huurremaalia ja sabluunaa






Huurremaali ja kalustemaali

Eteisen ikkuna
Arkut jotka maalattu ja tuunattu:)



Keittiön "ikkuna"

Makuuhuoneen "ikkuna"

Viikonloppumatkalla Venäjällä, Pietarissa!


Venäläinen kulttuuri on aina kiehtonut minua ja nyt siihen kulttuuriin tutustuminen tuli mahdolliseksi ryhmämatkan muodossa. Matkaan lähti 24 matkailijaa, joista osa oli aiemmin käynyt Pietarissa. Matkaan lähdettiin Lahdesta Allegro-junalla. Matka taittui kätevästi reilussa 3 tunnissa. Pietarin valmismatkoja tarjoavat useat matkanjärjestäjät: http://www.vr.fi/fi/index/ulkomaat/venaja/valmismatkat.html. Matkaamme koordinoi Russian Tours Lähialuematkat. Matka-asiakirjat lähetettiin matkatoimistoon ja kaikki sujui vaivattomasti ryhmän suurehkosta koosta huolimatta. Allegro-juna oli hyväkuntoinen ja sillä oli mukava matkustaa, ravintolavaunuun kannattaa sännätä heti viisumi- ja passintarkastuksien jälkeen, muuten jää kahvit ja kaljat saamatta:) Paluumatkalla konduktööri oli tiukka, ja laittoi meidät heti ruotuun ennen junan lähtöä. Ja eräänkin kerran passeja ja viisumeja tarkastettiin. Välillä käytävillä oli ruuhkaksi asti tulliviranomaisia ja konduktöörejä. Maassa maan tavalla:)


Pietarin Suomi-asemalle saavuttaessa meidät vastaanotti opas, joka johdatti hotellille. Hotelli oli nimeltään Hotel Dostojevski, joka sijainniltaan oli erittäin hyvä. Pietarin pääkadulle Nevski Prospektille oli matkaa vain 200 metriä. Hotellin edessä sijaitsee kaunis kirkko ja hotellin vieressä kalliita butiikkeja täynnä oleva ostoskeskus. Hotellin nettisivut: http://www.dostoevsky-hotel.ru/about.en.html

Kauppakeskus
Kirkko hotellin 7.kerroksesta kuvattuna

Eremitaasi

Meillä oli siis kaksi päivää aikaa tutustua ihastuttavaan, syksyiseen Pietariin. Olimme varanneet matkatoimistosta etukäteen opastetun kierroksen Eremitaasissa. Eremitaasi on yksi maailman suurimmista taidemuseoista. Opastettu 3 tunnin kierros oli erittäin mielenkiintoinen ja oppaamme Galina oli asiantunteva mutta rento ja mukava opas. Suosittelen ehdottomasti opastettua kierrosta, siten pääsee parhaiten tutustumaan tähän upeaan taiteita ja historiaa täynnä olevaan Eremitaasiin. Se on yksi maailman merkittävimpiä taidemuseoita ja sisältää näytteillä olevia esineitä yli kolme miljoonaa kappaletta. Tällä hetkellä Eremitaasi käsittää viisi rakennusta: Talvipalatsin, Pienen Eremitaasin, Vanhan Eremitaasin, Uuden Eremitaasin ja Eremitaasin teatterin. Eremitaasin kokoa kuvaa hyvin seuraava: Katsoaksesi kaikkia näyttelyesineitä yhden minuutin, sinun täytyisi kävellä 22 kilometriä ja viettää aikaa Eremitaasissa 14 vuotta 8 tuntia päivässä ja 5 päivää viikossa:); eli muutama taideteos jäi näkemättä:) En ole erityisesti taiteen ystävä mutta tämä oli minulle unohtumaton ja vaikuttava vierailukohde! 







Mosaiikista tehty pöytä

Raffaellon sali, upeita enkeleitä ja
kohtia raamatusta maalauksissa




Loppupäivän kiertelimme kaupunkia ja kävimme Cafe Singerissä juomassa kahvit ja syömässä blinejä jotka ovat tyypillisiä venäläisessä ruokakulttuurissa. Palvelu oli erittäin ystävällistä, mielellään maksoikin muutaman ruplan enemmän ihanasta kahvilatunnelmasta ja hyvästä palvelusta.


Kahvila 2.kerroksessa
Sisäänkäynti
Kahvilan annoksia

Juusto- ja kinkkutäytteinen blini




Seuraavana päivänä lähdimme kiertämään lisää nähtävyyksiä. Seuraava kohteemme oli "Kirkko veren päällä", eli Kristuksen ylösnousemuksen kirkko. Tsaari Aleksanteri murhattiin kirkon kohdalla, siitä erikoinen nimi. Se sijaitsi Gribojedovin kanaalin varrella ja on ortodoksinen kirkko. Kirkko on vallankumouksen jälkeen toiminut mm. perunakellarina ja se on toiminut museona vuodesta 1997. Kirkko näyttää hienolta jo ulkoapäinkin, mutta sisäosa oli vaikuttava! KAIKKI kirkossa seinä- ja lattiamateriaalista myöten oli tehty pienenpienistä mosaiikinpalasista! Täältä ostin kokoelmaani ikonin.






Pienen matkan päässä Nevski Prospektillä (pääkadulla) oli myös toinenkin kirkko, johon halusin käydä tutustumassa. Kirkko on nimeltään Kazanin katedraali ja on myös ortodoksikirkko. Neuvostoajalla rakennuksessa on toiminut ateistimuseo. Nykyisin katedraali toimii kirkkona, joten kuvia en sieltä voinut ottaa. Menimme kirkkoon sisään, jossa juuri sillä hetkellä ei ollut jumalanpalvelusta (harmi!). Olisin halunnut kuunnella kuoromusiikkia ja nähdä millaista on suuremman ortodoksikirkon jumalanpalvelus. Katedraali on rakennettu ihmeitä tekevän Kazanin jumalanäiti - ikonin säilytyspaikaksi. Se oli ikonostaasin vasemmalla puolella. Ihmiset jonottivat sitä kohti hiuksen peitettynä (naisilla huivit). Kaunis ja vaikuttava kirkko oli myös tämä Kazanin katedraali.

Pietari siis teki minuun vaikutuksen ihanilla nähtävyyksillä, joista viikonlopun aikana näimme vain murto-osan. Hintataso oli Suomen luokkaa, ruoat ja juomat ehkä hieman halvempia, etenkin olut. Viini oli samoissa hinnoissa. Venäläistä kuohuviiniä ja vodkaa tuotiin tuliaisiksi lähikaupasta, ja ne olivat todella edullisia! Kävimme tietysti syömässä hyvin venäläistä ruokaa bortsch-keittoineen. Shoppailemassa kävimme nähtävyyksien lomassa, joka paikassa oli kalliita butiikkeja, etenkin Nevskin varrella. Jos olisi siirtynyt kauemmaksi pääkadusta, olisi voinut tehdä hyviä ostoksia edullisemmin. Mutta ehkä ensi kerralla kun menen Pietariin! Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene kovin kauan:) Dasvidaniya!


lauantai 1. lokakuuta 2011

Syysillan porkkana-sipulipiirakka!

Iltojen pimetessä kokkailu piristää kummasti. Vielä kotimaisia kasviksia on hyvin saatavilla kaupoissa joten ei muuta kuin leipomaan! Tämän mehevän piirakan täytteessä on raastettua porkkanaa ja sipulia. Olen siirtynyt käyttämään spelttijauhoja "valkoisen vehnäjauhon" sijasta. Tässä reseptissä kokeilin myös Ekokauppa Ekolosta saatavaa hamppujauhoa http://www.ekolo.fi/hamppujauho_pr_4030414000071.html . Hamppujauhon sijaan voi käyttää muita jauhoja (esim. tavallista vehnäjauhoa). Ensin hamppujauhon vihreä väri vähän epäilytti mutta lopputuloksesta tulikin oikein maukas:)


Piirakan ohje:

Kuori: 

3 dl spelttijauhoa
1 dl hamppujauhoa (tai esim. vehnäjauhoa)
150 g voita
2 rkl kylmää vettä

Täyte:

4 porkkanaa
3 sipulia
1 tl rakuunaa tai muuta yrttiä
voita kasvisten kuulottamiseen

Muna-kermamaito:

2 dl maitoa (mielellään täysmaitoa)
2 dl kuohukermaa
0, 5 tl Vogelin yrttisuolaa
Rouhittua mustapippuria maun mukaan
3 dl Mustaleima-emmentalia raastettuna
1. Piirakan kuori: Sekoita jauhot ja rasva monitoimikoneessa. Lisää vesi ja aja taikina palloksi. Kiedo se taikinakelmuun ja laita lepäämään viileään n. 30 minuutiksi.
2. Painele tai kauli taikina pyöreäksi levyksi ja painele se voideltuun irtoreunaiseen vuokaan (painele myös reunoille)
3. Pistele taikina haarukalla ja esipaista kuorta 200 asteessa noin 10 minuuttia.
4. Täyte: Kuori ja raasta sipulit ja porkkanat (voit lisätä joukkoon myös valkosipulia)
5. Kuullota kasvikset pannulla voissa kuultaviksi(älä anna ruskistua).
6. Muna-kermamaito: Vatkaa munat, maito, kerma ja mausteet keskenään.
7. Levitä kasvikset esipaistettuun piirakan kuoreen. Ripottele juustoraaste.
8. Kaada munakermamaito kasvisten päälle ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut hyvän värin.
9. Halutessasi voit lisätä piirakan päälle Luomu-auringonkukansiemeniä (tai muita siemeniä). Paahda siemenet öljyssä pannulla ja mausta suolalla.

10. Herkuttele piirakka raikkaan salaatin kera:)

Valoa ja iloa lokakuulle!

Tunnelmallista lokakuun alkua:) Syysiltojen pimetessä kynttilöitä poltellaan tässä meidän torpassa ja reilusti:). Uudet (vanhat) lamput löytyivät huutokaupasta ja tuovat mukavasti lisää tunnelmaa olohuoneeseen. Lamppujen pohjassa on tarra Oy Stockmann Ab joten joskus aikoinaan sieltä joku ostanut ja sitten ajan ollen kulkeutunut huutokauppaan. Huutokaupoista on tehty monenlaisia löytöjä meidän kotiin, kaikki kattolamppumme ovat sieltä. Enää en edes uskalla mennä huutokauppoihin kun neliöt kodissa tulevat vastaan:) Kuvan vanha pöytä on entinen kansakoulun koulupöytä, josta olen katkaissut jalat, maalannut valkoiseksi ja vaihtanut vetimet. Pienellä tuunauksella kalusteet saavat "uuden elämän". Ostan harvoin sisustuskirjoja, mutta tämä Ilona Pietiäisen kirja tekee poikkeuksen: Koti lehvistön varjossa-kirjan ihanat kuvat houkuttelivat tilaamaan kirjan joka ilmestyy lokakuun lopussa http://www.sateenkaarentaa.fi/21 .

Mukavaa lokakuun jatkoa, sisustusintoa harmaaseen syksyyn ja poltellaan kasapäin kynttilöitä:)