Merimiespihvi ei nimensä mukaisesti oikeastaan ole pihvi ollenkaan, vaan siinä on pitkään hautuneita ohuita paistiviipaleita yhdessä perunaviipaleiden kera. Nimi pihviin tulee sananmukaisesti vanhasta merimiesruoasta. Ennen vanhaan yksi laivojen ammattikunnan keskuudessa himotuimmista ruoista oli merimiespihvi, liha tosin aikoinaan oli suolalihaa. Makua pihvin liemeen tuo olut. Olen ostanut perunoiden viipalointiin kätevän viipaleterän jolla saa kätevästi viipaleita ja karkeaa raastettakin tarvittaessa (hyvä apuväline kokkauksessa, varsinkin pieniä n. 4-6 henkilön määriä tehdessä). Naudan sisäpaistin voi korvata myös jauhelihalla, jolloin siitä myös tulee todella herkullista.
Lihaan kannattaa satsata ruoanlaitossa. Käytän Lehtolan Limousin rotukarjanlihaa. Tila sijaitsee Puuppolassa. Ostan tilalta isomman satsin pihvilihaa kerralla (peruspaketti 10 kg: 2 kg paistia, 2 kg pata/keittolihaa, 6 kg laadukasta jauhelihaa). Ostin viime kerralla peruspaketin lisäksi myös sisäfileen, jonka säästän ystävien kanssa nautittavaksi tässä joku viikonloppu keväällä. Olen ostanut myös naudanrintaa ja maksaa.
Lihatrio Saarijärvellä leikkaa ja pakkaa Lehtolan lihat. Lihatriolla on oma lihaleikkaamo ja sen yhteydessä toimiva myymälä. Heidän nettisivujensa mukaan heidän omat rotunautatilat sijaitsevat Keski-Suomessa ja rotuina mm. Highlander, Limousine, Hereford ja Angus. Olen tilannut lihaa aiempina vuosina myös Ohra-Ahon tilalta, joka sijaitsee Uuraisilla. Myös he myyvät n. 10 kg lihasatseja. Keski-Suomessa on siis monta laadukasta ja hyvää lihakarjatilaa, suosittelen ehdottomasti hyvää ja laadukasta lihaa arvostavalle! Ja erityisesti sen vuoksi että eläimet ovat tiloilla hyvässä hoidossa ja ainakin näiden mainitsemieni tilojen eläinten hyvinvointi on erityisen tärkeää tuotannon jokaisessa vaiheessa. Navettoja ja lehmiä näkee maaseudulla entistä harvemmin, ja minusta nämä suoramyyntitilat pitävät huolen siitä että maatalousympäristo säilyy elinvoimaisena ja lehmät laiduntavat vielä nykypäivänä ja heidän elinkaarestaan pidetään hyvää huolta. Ja näissä lihoissa päivän sana on ensiluokkainen laatu ja murea liha. Näistä syistä myös mielelläni maksan vähän enemmän lihakilosta. Mutta tässä resepti naudansisäpaistista tehdystä merimiespihvistä, hyvää ja maukasta viikonloppua!
Resepti:
500 g naudan sisäpaistia
2 sipulia
1 kg perunoita
3 rkl voita
suolaa
kokonaisia musta- ja maustepippureita
2 laakerinlehteä
3 dl vettä pannun "huuhtomiseen"
1 olut
Työohje:
1. Leikkaa naudansisäpaisti ohuiksi viipaleiksi.
2. Leikkaa perunat ja sipulit ohuiksi viipaleiksi.
3. Ruskista lihaviipaleet molemmin puolin voissa, mausta viipaleet suolalla ja halutessasi vielä pippuria myllystä viipaleiden päälle.
4. Huuhdo pannu ruskistamiskertojen välissä ja ota liemi talteen.
5. Lado aineksi kerroksittain niin, että pohjalle ja päällimmäiseksi jää perunakerros.
6. Ripottele väliin suolaa.
7. Kaada pataan liemi ja olut.
8. Hauduta liedellä tai uunissa 200 asteessa, kunnes liha ja perunat ovat kypsiä eli n. 1-1 1/2 tuntia. Jos pinta tummuu uunissa, peitä astia kannella ja jatka kypsentämistä.
9. Tarjoile suolakurkkuviipaleiden ja punajuuren kera. Ja juomaksi tietenkin hyvää ja kylmää olutta :)
perjantai 30. tammikuuta 2015
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Ranskalainen vehnäleipä
![]() |
| Rapeakuoriset vehnäleivät |
Ranskalainen vehnäleipä
Ohje:
1 pala hiivaa
2 rkl hunajaa
5 dl kädenlämpöistä vettä
3 dl durumvehnäjauhoja
3 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
1. Liota hiiva ja hunaja kädenlämpöiseen veteen. Lisää seokseen durumjauhot ja anna taikinan olla huoneenlämmössä 10 minuuttia. Lisää suola ja sekoita.
2. Lisää vehnäjauhot taikinaan puuhaarukalla sekoittaen. Kun taikina käy liian raskaaksi, jatka sekoittamista käsin.
3. Nosta taikina työpöydälle ja alusta sitä kädelläsi. Kun taikina on joustavaa ja kimmoisaa, sipaise taikinakulhoon kasviöljyä ja siirrä taikina kulhoon. Kohota taikina kannen alla 40 minuuttia.
4. Vaivaa kohonnut taikina työpöydällä ja jaa taikina kahteen osaa ja pyöritä paloista kaksi leipää. Halutessasi voit tehdä joko pyöreitä tai pitkänmallisia leipiä. Tee viiltoja terävällä veitsellä leivän päälle ja ripottele pinnalle jauhoja (tai pyöräytä leipä vehnäjauhoissa nopeasti).
5. Peitä leivät leivinliinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
6. Kuumenna uunipelti 250-asteisessa uunissa. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Nosta kohotettu leipä kuumalle uunipellille.
7. Suihkuta suihkepullolla vettä uuniin ja työnnä leivät uuniin (kiertoilmauunissa höyryn lisääminen toimii myös)
8. Alenna uunin lämpötilaa 5 minuutin kuluttua 200 asteeseen.
9. Jatka paistamista 10 minuuttia.Avaa uuninluukku paistamisen aikana, jotta uuni kuivuu ja pinnasta tulee rapea.
10. Jatka paistamista vielä puolisen tuntia.
11. Avaa uuni paistamisen aikana pari kertaa niin saat rapean leivän.
12. Varmista leivän kypsyys kopauttamalla sitä pohjaan. Kypsä leipä kumisee.
13. Suihkauta vielä vettä juuri uunista otetuille leiville, jotta niiden pinta lohkeilee.
14. Nauti lämpimänä oikean voin kera :)
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Kesälomamatkalla Kroatian Trogirissa
Kesälomamatkalle suuntautui tänä vuonna paljon kehuja saaneeseen Kroatiaan. Meitä matkaan lähti 2 perhettä, talvella mietimme eri vaihtoehtoja matkan suunnittelussa valmismatkasta talon vuokraukseen. Päädyimme talon vuokraukseen, halusimme oman uima-altaan, ruoanlaittomahdollisuuden ulkona ja talon meren läheisyydestä. Meidän tarpeita vastaava Villa löytyikin Novasol-nimisen vuokrausyhtiön sivuilta. Villassa oli edellisenä kesänä ollut vuokralla tuttava joka sanoi talon olleen hyvä ja hyvällä paikalla. Olemme vuokranneet talon aikaisemmin Italiasta ja Espanjasta, jossa talot olivat enemmänkin luxustason taloja mikä näkyi hinnassakin ja varustelussa. Talo täytti kuitenkin kaikki tarpeemme ja se sijaitsi lähellä merta ja palveluita- Oheisessa linkissä tietoa Villa Trogirista . Talo sijaitsee Ciovo-Okrug Gornjin saarella, noin 3 kilometriä historiallisesta Trogirin kaupungista.
Ihastuimme Kroatian letkeäseen ja ystävälliseen elämänmenoon. Joka puolella oli siistiä ja ihmiset olivat ystävällisiä. Viikko talossa oli aivan liian lyhyt aika, vähintään 2 viikkoa olisi pitänyt olla matkan pituus jotta olisi ehtinyt kunnolla tutustumaan seutuun ja käydä lautalla myös Splitissä. Ilmasto oli ihanteellinen ja merivesi turkoosinsinistä. Palaamme Kroatiaan varmasti uudelleen!
![]() |
| Maisemaa rannalta |
| Villa Trogir |
![]() |
| Pyhän Laurentiuksen kirkko |
![]() |
| Ciovon rantaa |
![]() |
| Trogirin rantabulevardi |
![]() |
| Trogir iltavalaistuksessa |
![]() |
| Pyhän Laurentiuksen kirkko sisältä |
![]() |
| Bbq-grilli Villa Trogirissa |
![]() |
| Raaka-aineita illalliselle |
Tunnisteet:
Ciovo,
Kroatia,
talonvuokraus Kroatiasta,
Trogir
maanantai 24. helmikuuta 2014
Kanawokki ja friteerattua kanaa itämaiseen tapaan
![]() |
| Friteerattua kanaa ja jasmin-riisiä |
![]() |
| Kanawokki ja kastikkeita |
Friteerattu kana on yksi lempiruoistani. Tilaan sitä aina, jos olemme kiinalaisessa syömässä. Kanapalojen rapea kuori yhdistettynä soija-, hapanimelä-, ja muihin kastikkeisiin on niin hyvää! Olen testannut erilaisia taikinoita ja Hellapoliisin ohje on ollut tähän mennessä paras ja toimivin. Tämä on hyvin perinteinen ohje, saman tyyppistä friteeraustaikinaohjetta olen itse käyttänyt kun olen ollut ravintolassa töissä. Broilerinrintafilepaloja kannattaa vähän maustaa oman maun mukaan esim. currylla ja mustapippurilla ennen vehnäjauhoissa pyörittämistä. Vaihtoehtoisesti voit sekoittaa mausteet suoraan vehnäjauhoihin. Broilerinrintafilettä tähän ohjeeseen tarvitaan n. 4 kpl (leikkaa file n. 6 osaan, riippuen fileen koosta)
Friteeraustaikina:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
1 muna
2 rkl öljyä
2 1/2 dl kivennäisvettä
lisäksi: n. 1 dl vehnäjauhoja ja öljyä kypsennykseen
Sekoita friteeraustaikinan ainekset sekaisin ja anna seistä n. 10 minuuttia
Pyöritä broilerinpalat vehnäjauhoissa ja upota ne sitten frittitaikinaan. Friteeraa palat reilussa öljyssä (175 astetta) kauniin ruskeiksi. Tarjoile riisin ja makean chilikastikkeen kera. Meillä tarjolla oli myös Creme Fraichea riisin, soijakastikkeen, chilikastikkeen ja hapanimeläkastikkeen lisäksi.
Teen nykyään tosi paljon wokkeja koska ne ovat todella nopeita ja helppoja tehdä erilaisia versioita. Kävimme äitini kanssa aasialaisessa kaupassa ja innostuttiin sitten ostamaan erilaisia kastikkeita wokkeihin, täysjyvänuudeleleita lähdettiin alunperin ostamaan. Riisiviinietikkaa, hoisin-kastiketta, seesamiöljyä, chiliöljyä, chiliä, sitruunaruohoa, kalakastiketta ja riisinuudelia tarttui mukaamme. En maustanut wokkia kovinkaan paljon kastikkeilla (lähinnä soijaa ja hapanimelää kastiketta) vaan maisteltiin eri kastikkeita lautasella. Pitkästä aikaa käytimme myös syömäpuikkoja joten illallinen sujui sitten varsin verkkaisessa tunnelmassa :). Lisäkkeenä oli seesaminsiemeniä ja tuoreesta mangosta, jäävuorisalaatista, sipulista ja chilistä tehtyä salaattia jossa liraus oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Wokin tein Apetitin Vietnamise-wokkivihanneksista, sipulista, broilerisuikaleista ja riisinuudelista. Jatkossa ostan kyllä perinteisiä munanuudeleita (täysjyvä). Riisinuudeli ei ollut minusta niin hyvää.
Ylikypsää härän rintaa
Näin talvella tulee tehtyä enemmän tuhtia ruokaa. Niinpä testasin ylikypsää härän rintaa joka tuntuu olevan tällä hetkellä monen ravintolan listalla. Vähemmän käytetyt ruhonosat ovat minusta jääneet liian vähälle huomiolle. Rinta vaatii pitkän kypsymisajan joten se ei ole kiireisen kokkaajan listalla :) Minulle tuli testaukseen hyvä tilaisuus kun tilasin jälleen lihasatsin (filepaketin) ja kun kävin hakemassa paketin Lehtolan Tilalta (josta saa muuten ihan parasta naudanlihaa!), ostin sieltä myös reilun kilon rintapalan. Töissä keittiömestarimme ehdotti lihan pekonilla täyttämistä ja pitkään hauduttamista mausteisessa lihaliemessä.
Otin lihasta kalvot pois, rasvakerros kannattaa jättää, muuten lihasta voi tulla kuivaa. Täytin lihan pekonilla ja rullasin tiiviiksi paketiksi, sidoin puuvillalangalla, maustoin pinnan (myös sisuksen) hyvin (suola&mustapippuri), otin pannulla voissa värin pintaan ja annoin hautua lihan uunissa lihaliemessä 130 asteisessa uunissa kaikessa rauhassa nelisen tuntia. Kannattaa valella liemellä lihaa välillä ja pitää kansi/folio päällä jottei liha kuivu. Ja kyllä tuli tosi hyvää! Kannattaa ihmeessä testasta! Lisäkkeeksi tein Demi Glace-kastikepohjasta punaviini-valkosipulikastikkeen jota keitin kokoon kaikessa rauhassa lihan kypsyessä uunissa. Lisäkkeeksi tein timjamilla maustettuja uunilohkoja.
perjantai 31. tammikuuta 2014
Koti täynnä rakkaita tavaroita ja muistoja
Minulle sisustaminen (=tavaroiden uudelleenjärjestäminen :) ) on vähän niinkuin harrastus. Olen kokeillut monta eri variaatiota kodissamme. Meillä on 1942 rakennettu hirsirunkoinen talo, jossa olohuoneessa ja keittiössä on hirsiseinä näkyvillä. Se olikin asia johon taloa ostaessamme 10 vuotta sitten ihastuimme. Olemme remontoineet taloa vuosien varrella, sauna ja vessa ovat saaneet uuden ilmeen. Yläkerran ikkunat vaihdettiin ja makuuhuone sai maalia ja tapettia seinään. Silloin kuin remontoin makuuhuonetta, halusin siitä harmaa-valkoisen. Kaikki ruskeat kalusteet möimme pois, samoin ruskeakuvioinen tapetti sai harmaan tapetin. Olimme lopputulokseen tyytyväisiä.
Olen kokeilut harmaan ja valkoisen sävyjä myös olohuoneeseen, mutta vasta nyt kymmenen vuoden kokeilulla olen tullut siihen johtopäätökseen että kyllä se väri on ruskea ja yksityiskohtina kulta eri väreissään. Se näyttää lämpöisemmältä ruskeaa hirsiseinää vasten. Toki meillä on valkoinen sohva ja valkoiset senkit jotka jotenkin "raikastavat" kokonaisuutta.
Mutta ne ruskeakultaiset tavarat joita olen säästellyt ja siirrellyt löysivät taas paikkansa. Tavaroita mallatessa ja siirrellessä uudelleen, muistot tavaroiden alkuperäisistä paikoista muistuivat mieleen. Suurimmalla osalla näistä "ruskea-kultaisista" tavaroista on tärkeä muisto jota aionkin vaalia ikuisesti ja ne saavat olla kotona parhaalla paikalla. On paljon rakkaita tavaroita joihin liittyy tunnearvoa ja muistoja - ne säilyvät. Nyt huomaan että ne tavarat tuovat tietynlaista lämpöä ja kauniita muistoja kotiimme joita on mukava muistella kynttilän palaessa ja pakkasen ulkona paukkuessa. <3 Pitäkää hyvää huolta muistoistanne <3 .
Lamput ovat intohimoni ja onneksi mieheni on löytänyt kaksi Maria Theresia-kristallikruunua huutokaupoista. Toinen on makuuhuoneessa ja toinen keittiön pöydän päällä.
Olohuoneen lampun ostimme vuosia sitten Tattarisuon antiikista josta löytyy ihania aarteita antiikista kiinnostuneille. Kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä jos Helsingin seudulla liikkuu.
Olen kokeilut harmaan ja valkoisen sävyjä myös olohuoneeseen, mutta vasta nyt kymmenen vuoden kokeilulla olen tullut siihen johtopäätökseen että kyllä se väri on ruskea ja yksityiskohtina kulta eri väreissään. Se näyttää lämpöisemmältä ruskeaa hirsiseinää vasten. Toki meillä on valkoinen sohva ja valkoiset senkit jotka jotenkin "raikastavat" kokonaisuutta.
![]() |
| Makuuhuone ennen muutosta |
| Muutoksen jälkeen |
Mutta ne ruskeakultaiset tavarat joita olen säästellyt ja siirrellyt löysivät taas paikkansa. Tavaroita mallatessa ja siirrellessä uudelleen, muistot tavaroiden alkuperäisistä paikoista muistuivat mieleen. Suurimmalla osalla näistä "ruskea-kultaisista" tavaroista on tärkeä muisto jota aionkin vaalia ikuisesti ja ne saavat olla kotona parhaalla paikalla. On paljon rakkaita tavaroita joihin liittyy tunnearvoa ja muistoja - ne säilyvät. Nyt huomaan että ne tavarat tuovat tietynlaista lämpöä ja kauniita muistoja kotiimme joita on mukava muistella kynttilän palaessa ja pakkasen ulkona paukkuessa. <3 Pitäkää hyvää huolta muistoistanne <3 .
![]() |
| Olohuone |
![]() | ||
Tärkeitä muistoja
|
![]() |
| Mummin perintojä |
![]() |
| Muistoja... |
Lamput ovat intohimoni ja onneksi mieheni on löytänyt kaksi Maria Theresia-kristallikruunua huutokaupoista. Toinen on makuuhuoneessa ja toinen keittiön pöydän päällä.
Olohuoneen lampun ostimme vuosia sitten Tattarisuon antiikista josta löytyy ihania aarteita antiikista kiinnostuneille. Kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä jos Helsingin seudulla liikkuu.
| Olohuoneen lamppu |
| Keittiön Maria Theresia |
| Olohuone |
| Hiiliastiat uudessa käyttötarkoituksessa :) |
| Puukeinuhevonen |
| Makuuhuoneen tauluja |
![]() |
| Huovutettu "opettajatar" -kissa |
Tunnisteet:
hirsiseinä,
muistot,
Sisustus,
Tattarisuon Antiikki
tiistai 19. marraskuuta 2013
Matka Miamiin
On vierähtänyt jo pitkä aika siitä kun lupasin kertoa matkastamme Miamiin ja Karibian risteilylle. Aiemmassa postauksessa kerroinkin jo matkajärjestelyihin liittyviä asioita. Nyt kerron enemmänkin tunnelmapaloja ensin Miamin matkasta ja sitten risteilystä Karibian aaltoihin.
Matka Helsingistä Frankfurtin kautta Miamiin taittui vaivattomasti Lufthansan lennolla. Miamin kansainväliselle lentokentälle päästyämme meitä odotti vuokra-auto kentällä valmiina. Sillä hurauteltiin South Beach Miamiin jossa oli hotellimme Crest Hotel&Suites. Hotelli oli kävelymatkan päässä Miami Beachiltä. Hotelli Crest oli siisti ja hintansa väärti. Aamiainen ei sisältynyt hintaan, kävimme hotellin viereisessä kahvilassa aamiaisella ja tottakai perinteiseen tapaan piti tilata 2 munaa "sunny side up", pekonia ja Hashbrownia (pannulla paistettua suikaleperunaa) eli oli kyllä ihan tuhti aamiainen :) .Illalla kävelimme pitkin rantaa jossa oli Wine&Dine-festivaalit. Aamulla kunnon yöunien jälkeen kävimme lenkillä rannassa jossa bileet vielä jatkuivat, kuuluisa Flo Rida esiintyi ja aina sen biisin kuullessani muistan ihanat Miami Beachin rannat. Maisemat olivat todella ihanat ja aurinko paistoi. Aivan upea matkakohde kaiken kaikkiaan!
Matka Helsingistä Frankfurtin kautta Miamiin taittui vaivattomasti Lufthansan lennolla. Miamin kansainväliselle lentokentälle päästyämme meitä odotti vuokra-auto kentällä valmiina. Sillä hurauteltiin South Beach Miamiin jossa oli hotellimme Crest Hotel&Suites. Hotelli oli kävelymatkan päässä Miami Beachiltä. Hotelli Crest oli siisti ja hintansa väärti. Aamiainen ei sisältynyt hintaan, kävimme hotellin viereisessä kahvilassa aamiaisella ja tottakai perinteiseen tapaan piti tilata 2 munaa "sunny side up", pekonia ja Hashbrownia (pannulla paistettua suikaleperunaa) eli oli kyllä ihan tuhti aamiainen :) .Illalla kävelimme pitkin rantaa jossa oli Wine&Dine-festivaalit. Aamulla kunnon yöunien jälkeen kävimme lenkillä rannassa jossa bileet vielä jatkuivat, kuuluisa Flo Rida esiintyi ja aina sen biisin kuullessani muistan ihanat Miami Beachin rannat. Maisemat olivat todella ihanat ja aurinko paistoi. Aivan upea matkakohde kaiken kaikkiaan!
| Näkymää rantakadulta |
| Wine&Dine-festivaalit |
| David Hasselhoff :) |
Päivällä lähdimme vuokra-autolla ostoskeskukseen nimeltä Sawgrass Mills: http://www.simon.com/mall/sawgrass-mills/stores . Ostoskeskus osoittautui shoppaajan unelmaksi, kaikki merkit ja kaupat mitä toivoa saattoi olivat ostoskeskuksessa. Sieltähän tuli sitten ostettua vaikka mitä :) .
Päivä ostoskeskuksessa kierrellessä meni nopeasti ja illalla valmistauduimme lähtemään Fogo De Châo- nimiseen brasilialaiseen pihviravintolaan. Ravintola oli kyllä elämys! Suosittelen ehdottomasti niille jotka pitävät rennosta ilmapiiristä ja lihasta, lihasta ja lihasta :) http://www.fogodechao.com/index.php?id=172 . Alkuun otimme runsaan alkupalapöydän ja pääruoaksi valittiin siis lihaa, jota tarjoilija tarjoili miekassa eri muodoissaan. Oli kanaa, nautaa, lammasta, porsasta jne. Alkuun aperitiiviksi tilasin Dry Martinin. Se tuli isossa martini lasissa (yleensä tarjoillaan 4 cl ja pienessä lasissa), oli siinä juomista "aperitiiviksi"!
Ruoka oli aivan loistavaa, samoin tunnelma ravintolassa. Vielä tässä vaiheessa en osannut kuvitella mitä herkkuja Royal Caribbeanin laivan ravintolat tarjosivat mutta niistä kerron seuraavassa postauksessa.
Käveltiin ruoan päätteeksi Miami Beachin pääkatua ja nautimme leppoisasta tunnelmasta. Matkamme viimeisenä päivänä (risteilyn jälkeen) kävimme vielä vuokra-autolla Aventura Mallissa http://www.aventuramall.com/ jossa sijaitsi vielä vähän enemmän luksuskauppoja mm. Louis Vuitton ja Michael Kors.
Miami oli matkakohteena ennen risteilyä upea kokemus, seuraavalla kerralla täytyy varata ehdottomasti enemmän aikaa kiertelyyn ja rantaan tutustumiseen ja tietenkin shoppailuun :)
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Kevättä rinnassa, sisustuksessa ja leipomisessa :)
Heippa taas pitkästä aikaa!
En ole ehtinyt Karibianmatkastakaan vielä postaamaan kun kevät on ollut aika kiireistä aikaa, teen matkasta postauksen ihan ajan kanssa kun materiaalia siitä on todella paljon. Mutta koskaan ei ole niin kiire etteikö ehtisi vähän kotia laittaa kevätkuntoon ja vähän siinä sivussa leipomaankin :) . Sulatin lohta edellisenä päivänä reilusti, kun tarkoituksena oli kutsua naapurit syömään. Esteiden vuoksi he tulevatkin tänään sunnuntaina. Ajattelin tehdä päivälliseltä jääneestä lohesta piirakan a´la Me.
Eilen syötiin jälleen kerran bearnaisekastiketta, lohta, parsakaalta mutta tällä kertaa ei perunalisäkettä vaan kookosriisiä. Ohessa mieheni ottama kuva annoksesta :) , hyvää oli!
Eilen kävin vähän shoppailemassa Kuopion Matkuksessa ja kevättä sisustukseen tarttui mukaan :)
En ole ehtinyt Karibianmatkastakaan vielä postaamaan kun kevät on ollut aika kiireistä aikaa, teen matkasta postauksen ihan ajan kanssa kun materiaalia siitä on todella paljon. Mutta koskaan ei ole niin kiire etteikö ehtisi vähän kotia laittaa kevätkuntoon ja vähän siinä sivussa leipomaankin :) . Sulatin lohta edellisenä päivänä reilusti, kun tarkoituksena oli kutsua naapurit syömään. Esteiden vuoksi he tulevatkin tänään sunnuntaina. Ajattelin tehdä päivälliseltä jääneestä lohesta piirakan a´la Me.
Ohje piirakalle:
Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
3 dl leseitä, kaurahiutaleita ym..
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3/4 dl sulatettua voita
3 dl maitoa
Sekoita keskenään kuivat aineet, lisää sulatettu voi ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Täyte:
300 g lohta (mielellään merilohta)
2 dl keitettyä riisiä
pala purjoa pilkottuna
2,5 dl kuohukermaa
125 g smetanaa
2 kananmunaa
1 rkl tuoretta tilliä
1 dl juustoraastetta
suolaa, pippuria
Lado riisi ja kevyesti freesattu, ohueksi suikaleiksi pilkottu purjo vuoan pohjalle taikinan päälle tasaisesti. Mausta halutessasi jo tässä vaiheessa suolalla ja pippurilla, lisää pilkottu tilli. Kuutoi/suikaloi lohi ja lisää vuokaan riisin ja purjon päälle. Lopuksi sekoita kerma, smetana ja munat keskenään ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi täytteen päälle tasaisesti, ripottele päälle juustoraaste. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 30 minuuttia uunin alimmalla tasolla. Jos piirakka tummuu liiaksi, laita vuoan päälle leivinpaperi paistamisen aikana.
Nauti raikkaan salaatin ja sitruunalohkon kera:)
Eilen syötiin jälleen kerran bearnaisekastiketta, lohta, parsakaalta mutta tällä kertaa ei perunalisäkettä vaan kookosriisiä. Ohessa mieheni ottama kuva annoksesta :) , hyvää oli!
Eilen kävin vähän shoppailemassa Kuopion Matkuksessa ja kevättä sisustukseen tarttui mukaan :)
| Uudet tyynyt ja verhot sekä pinkit silkkipionit :) |
![]() |
| Rottinkituoli ja lampaantalja |
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Matkavalmisteluita
Hello!
Enää 4 päivää ja olemme matkalla kohti Miamia ja Karibian risteilyä. Varasimme Karibian risteilyn kahden pariskunnan kanssa melkolailla tasan vuosi sitten. Matka varattiin Royal Caribbeanilta ja määränpääksi Itäisen Karibian reitin (7 vrk) . Lennotkin varattiin samoihin aikoihin Lufthansalta, molempiin suuntiin 1 vaihto (Frankfurt&Düsseldorf). Miamiin saapuessamme vietämme pari yötä Miami Beachillä hotellissa nimeltään Hotel Crest. Vuokraamme auton ja käymme Sawgrass Mills- ostoskeskuksessa (Mall) ja tietysti hengaillaan Miami Beachillä :) .
Ristelymatka alkaa Oasis of the Seas-laivalla Fort Lauderdalesta Floridasta. Seuraava satama on Bahamalla Nassaussa, päivä merellä. Sitten risteillään kohti Charlotte Amalieta St. Thomasissa, Philipsburg, St. Maartenissa (Antilleilla), risteillään välissä pari päivää merellä. Seitsemän risteilypäivän jälkeen takaisin Fort Lauderdalessa. Lisätietoja laivasta ja risteilyvaihtoehtoja löytyy Royal Caribbeanin sivuilta: http://www.royalcaribbean.fi/laivamme/oasis-luokka/oasis-of-the-seas.htm
Kävin Matkamessut 2013- tapahtumassa ja siellä oli Royal Caribbeanin osasto(t). Toinen osasto oli Oasis of the Seas hytin esitely eli se oli varusteltu kuten laivassakin, vain merimaisema puuttui :) . Meillä on 2 hh hytti jossa on oma parveke merinäköalalla. Huoneeseen kuuluu myös ympärivuorokautinen huonepalvelu.
![]() |
| Oasis of the Seas-laivan hytti Matkamessuilla |
http://www.oasisoftheseas.com/ivideo.php?embed=hsbWFsODqGu5o1_r30n-kf1U_I8JN-kQ#ooid=hsbWFsODqGu5o1_r30n-kf1U_I8JN-kQ
Pukeutuminen laivalla on kai pääasiassa Casual- eli rento pukeutuminen ainakin päiväsaikaan. Smart Casual- vaatteet täytyy taas olla illalle ja Formal- iltoihin (mm. Chef´s table ym. illalliset), 3 "cocktailmekkoa" (1 pitkä, 1 musta kotelomekko ja 1 turkoosi mekko). Kengät tietysti kaikkiin erikseen, huoh! Mies ottaa mustan puvun mukaan.
Matkavalmisteluissa on pitänyt hoitaa paperiasiat kuntoon itse, kun matka on ns. omatoimimatka (ei matkatoimiston valmismatka). Passit olikin voimassa, piti anoa ESTA-lomake jonka Yhdysvaltojen hallitus on kehittänyt esitarkistaakseen maahan pyrkivät matkustajat, ennen kuin he ovat lähteneet matkaan. Ilman tätä hyväksyttyä lomaketta ei ole mitään asiaa jenkkeihin. Tämä saattaa tulla yllätyksenä erityisesti omatoimimatkailijoille. Lomakkeen käsittelymaksu on 74 USD. Lomake kannattaa tulostaa matkalle mukaan.
Dollareita vaihdettiin paikallisessa Forexissa Suomessa. Kurssi oli vaihtohetkellä (2/2013) 1 EUR = 1,28 USD .
Laivalla maksuvälineeksi käy ainoastaan luottokortti, joka meillä onkin olemassa ettei sitä tarvinnut hankkia.
5 päivää ennen matkaa teimme laivaan Check-inin. Monenlaisten kysymysten ja ruksien kautta saimme kuin saimmekin SetSail-passin. Passiin liitetään myös luottokorttitiedot. Tämä "passi" toimii maksuvälineenä laivalla ja käteistä rahaa ei tarvitse pahemmin liikutella. Passit piti tietysti tulostaa matkalle mukaan.
Erikseen hyväksyttiin myös ehdot aktiviteeteista laivalla (Flow Rider, Ice Skating, Rock Climbing Wall, Zip Line) vastuu- ym.asioissa jos laivan aktiviteetissa/ohjelmapalvelussa asiakkaalle tapahtuu jotakin esim. loukkaantuminen. Ja tietysti piti tulostaa tämäkin planketti :)
Ollaan sähköpostista tuon tuostakin tulosteltu (Guest Ticket Booklet, Ticket- vihkonen...) joissa tietoa pakkausohjeesta ja voimavirran käytöstä lähtien.
Kerron seuraavassa postauksessa matkasta kuvien kera. Ihanaa lähteä matkalle erityisesti hyvän matkaseuran kanssa! Tässä matkaajien slideshow varsinaista matkaa odotellessa :
http://tripwow.tripadvisor.com/tripwow/ta-072e-574a-95a1
Tunnisteet:
Karibian matka,
Miami Beach,
Oasis of the Seas-laiva,
Royal Caribbean
lauantai 29. joulukuuta 2012
Pihan rakennuksia talven ja lumen keskellä
Uuden vuoden uudet kujeet ovat käsillä... Vuosi 2012 on ollut hyvin antoisa, kotona puuhastellessa aina kun vapaa-aika on antanut myöten. Blogin alussa kerroin että teemme pihallamme vanhasta riviaitan hirsistä aittaa pihapiiriimme. Myös savusauna valmistui vuotta aiemmin samaan pihapiiriin. Meillä on aina joku "projekti" kotona meneillään, tänä vuonna se on ollut riviaitta. Aitta on vielä kesken, mutta olen jo sisustanut sitä sisältä :) .Verhoja en ole vielä voinut ripustaa kun ei ole vielä ikkunoita, mutta eiköhän sekin aika koita. Ohessa muutamia kuvia riviaitasta johon olen kerännyt talonpoikaista huonekalua ja muuta keräilyesineistöä.
Pakkanen on ollut näin loppuvuodesta aika kireää, mutta luonto on kyllä kaunis kun aurinkokin välillä pilkottaa. Käymme talvisin lämmittelemässä kotaa ja siellä on mukava tulen loimussa istuskella ja miettiä syntyjä syviä ja vaikka tulevaisuuden suunnitelmia&projekteja :)
Onnea ja iloa tulevaan vuoteen 2013!
Tunnisteet:
kota,
riviaitta,
Talonpoikainen huonekalu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























