tiistai 19. marraskuuta 2013

Matka Miamiin

On vierähtänyt jo pitkä aika siitä kun lupasin kertoa matkastamme Miamiin ja Karibian risteilylle. Aiemmassa postauksessa kerroinkin jo matkajärjestelyihin liittyviä asioita. Nyt kerron enemmänkin tunnelmapaloja ensin Miamin matkasta ja sitten risteilystä Karibian aaltoihin.

Matka Helsingistä Frankfurtin kautta Miamiin taittui vaivattomasti Lufthansan lennolla. Miamin kansainväliselle lentokentälle päästyämme meitä odotti vuokra-auto kentällä valmiina. Sillä hurauteltiin South Beach Miamiin jossa oli hotellimme Crest Hotel&Suites. Hotelli oli kävelymatkan päässä Miami Beachiltä. Hotelli Crest oli siisti ja hintansa väärti. Aamiainen ei sisältynyt hintaan, kävimme hotellin viereisessä kahvilassa aamiaisella ja tottakai perinteiseen tapaan piti tilata 2 munaa "sunny side up", pekonia ja Hashbrownia (pannulla paistettua suikaleperunaa) eli oli kyllä ihan tuhti aamiainen :) .Illalla kävelimme pitkin rantaa jossa oli Wine&Dine-festivaalit. Aamulla kunnon yöunien jälkeen kävimme lenkillä rannassa jossa bileet vielä jatkuivat, kuuluisa Flo Rida esiintyi ja aina sen biisin kuullessani muistan ihanat Miami Beachin rannat.  Maisemat olivat todella ihanat ja aurinko paistoi. Aivan upea matkakohde kaiken kaikkiaan!
Näkymää rantakadulta
Wine&Dine-festivaalit


David Hasselhoff :)



Päivällä lähdimme vuokra-autolla ostoskeskukseen nimeltä Sawgrass Mills: http://www.simon.com/mall/sawgrass-mills/stores . Ostoskeskus osoittautui shoppaajan unelmaksi, kaikki merkit ja kaupat mitä toivoa saattoi olivat ostoskeskuksessa. Sieltähän tuli sitten ostettua vaikka mitä :) .


Päivä ostoskeskuksessa kierrellessä meni nopeasti ja illalla valmistauduimme lähtemään Fogo De Châo- nimiseen brasilialaiseen pihviravintolaan. Ravintola oli kyllä elämys! Suosittelen ehdottomasti niille jotka pitävät rennosta ilmapiiristä ja lihasta, lihasta ja lihasta :) http://www.fogodechao.com/index.php?id=172 . Alkuun otimme runsaan alkupalapöydän ja pääruoaksi valittiin siis lihaa, jota tarjoilija tarjoili miekassa eri muodoissaan. Oli kanaa, nautaa, lammasta, porsasta jne. Alkuun aperitiiviksi tilasin Dry Martinin. Se tuli isossa martini lasissa (yleensä tarjoillaan 4 cl ja pienessä lasissa), oli siinä juomista "aperitiiviksi"! 



Ruoka oli aivan loistavaa, samoin tunnelma ravintolassa. Vielä tässä vaiheessa en osannut kuvitella mitä herkkuja Royal Caribbeanin laivan ravintolat tarjosivat mutta niistä kerron seuraavassa postauksessa. 
Käveltiin ruoan päätteeksi Miami Beachin pääkatua ja nautimme leppoisasta tunnelmasta. Matkamme viimeisenä päivänä (risteilyn jälkeen) kävimme vielä vuokra-autolla Aventura Mallissa http://www.aventuramall.com/ jossa sijaitsi vielä vähän enemmän luksuskauppoja mm. Louis Vuitton ja  Michael Kors. 
Miami oli matkakohteena ennen risteilyä upea kokemus, seuraavalla kerralla täytyy varata ehdottomasti enemmän aikaa kiertelyyn ja rantaan tutustumiseen ja tietenkin shoppailuun :) 





sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kevättä rinnassa, sisustuksessa ja leipomisessa :)

Heippa taas pitkästä aikaa!

En ole ehtinyt Karibianmatkastakaan vielä postaamaan kun kevät on ollut aika kiireistä aikaa, teen matkasta postauksen ihan ajan kanssa kun materiaalia siitä on todella paljon. Mutta koskaan ei ole niin kiire etteikö ehtisi vähän kotia laittaa kevätkuntoon ja vähän siinä sivussa leipomaankin :) . Sulatin lohta edellisenä päivänä reilusti, kun tarkoituksena oli kutsua naapurit syömään. Esteiden vuoksi he tulevatkin tänään sunnuntaina. Ajattelin tehdä päivälliseltä jääneestä lohesta piirakan a´la Me.



Ohje piirakalle:
Taikina: 
3 dl vehnäjauhoja
3 dl leseitä, kaurahiutaleita ym..
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3/4 dl sulatettua voita
3 dl maitoa

Sekoita keskenään kuivat aineet, lisää sulatettu voi ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
300 g lohta (mielellään merilohta)
2 dl keitettyä riisiä
pala purjoa pilkottuna
2,5 dl kuohukermaa
125 g smetanaa
2 kananmunaa
1 rkl tuoretta tilliä
1 dl juustoraastetta
suolaa, pippuria


Lado riisi ja kevyesti freesattu, ohueksi suikaleiksi pilkottu purjo vuoan pohjalle taikinan päälle tasaisesti. Mausta halutessasi jo tässä vaiheessa suolalla ja pippurilla, lisää pilkottu tilli. Kuutoi/suikaloi lohi ja lisää vuokaan riisin ja purjon päälle. Lopuksi sekoita kerma, smetana ja munat keskenään ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi täytteen päälle tasaisesti, ripottele päälle juustoraaste. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 30 minuuttia uunin alimmalla tasolla. Jos piirakka tummuu liiaksi, laita vuoan päälle leivinpaperi paistamisen aikana.
Nauti raikkaan salaatin ja sitruunalohkon kera:)



Eilen syötiin jälleen kerran bearnaisekastiketta, lohta, parsakaalta mutta tällä kertaa ei perunalisäkettä vaan kookosriisiä. Ohessa mieheni ottama kuva annoksesta :) , hyvää oli!


 Eilen kävin vähän shoppailemassa Kuopion Matkuksessa ja kevättä sisustukseen tarttui mukaan :)

Uudet tyynyt ja verhot sekä pinkit silkkipionit :)

Rottinkituoli ja lampaantalja

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Matkavalmisteluita





Hello!
Enää 4 päivää ja olemme matkalla kohti Miamia ja Karibian risteilyä. Varasimme Karibian risteilyn kahden pariskunnan kanssa melkolailla tasan vuosi sitten. Matka varattiin Royal Caribbeanilta ja määränpääksi Itäisen Karibian reitin (7 vrk) . Lennotkin varattiin samoihin aikoihin Lufthansalta, molempiin suuntiin 1 vaihto (Frankfurt&Düsseldorf). Miamiin saapuessamme vietämme pari yötä Miami Beachillä hotellissa nimeltään Hotel Crest. Vuokraamme auton ja käymme Sawgrass Mills- ostoskeskuksessa (Mall) ja tietysti hengaillaan Miami Beachillä :) . 

Ristelymatka alkaa Oasis of the Seas-laivalla Fort Lauderdalesta Floridasta. Seuraava satama on Bahamalla Nassaussa, päivä merellä. Sitten risteillään kohti  Charlotte Amalieta St. Thomasissa,  Philipsburg, St. Maartenissa (Antilleilla), risteillään välissä pari päivää merellä. Seitsemän risteilypäivän jälkeen takaisin Fort Lauderdalessa. Lisätietoja laivasta ja risteilyvaihtoehtoja löytyy Royal Caribbeanin sivuilta: http://www.royalcaribbean.fi/laivamme/oasis-luokka/oasis-of-the-seas.htm

Kävin Matkamessut 2013- tapahtumassa ja siellä oli Royal Caribbeanin osasto(t). Toinen osasto oli Oasis of the Seas hytin esitely eli se oli varusteltu kuten laivassakin, vain merimaisema puuttui :) . Meillä on 2 hh hytti jossa on oma parveke merinäköalalla. Huoneeseen kuuluu myös ympärivuorokautinen huonepalvelu. 





Oasis of the Seas-laivan hytti Matkamessuilla

Ruoat sisältyvät matkan hintaan ja vaihtoehtoja näyttää olevan aika monia :) . Erikoisravintolat (mm.sushi) ja muutama kahvila ovat lisämaksullisia. Myös viihdetarjonta sisältyy risteilyn hintaan. Erillinen pöytävaraus tehtiin Chef´s Table- illalliseen. Varattiin myös paikat Hairspray- musikaaliin. Laivalla on kuntosali, joten myös salivaatteet täytyy ottaa matkaan ja tietysti lenkkarit :) .  Viinipaketin tilasimme ja maksoimme etukäteen. Meillä on nyt siis 10 pulloa viiniä odottamassa illallisilla.... Video Royal Caribbeanin"Main Dining Roomista" : 

http://www.oasisoftheseas.com/ivideo.php?embed=hsbWFsODqGu5o1_r30n-kf1U_I8JN-kQ#ooid=hsbWFsODqGu5o1_r30n-kf1U_I8JN-kQ

Pukeutuminen laivalla on kai pääasiassa Casual- eli rento pukeutuminen ainakin päiväsaikaan. Smart Casual- vaatteet täytyy taas olla illalle ja Formal- iltoihin (mm. Chef´s table ym. illalliset), 3 "cocktailmekkoa" (1 pitkä, 1 musta kotelomekko ja 1 turkoosi mekko). Kengät tietysti kaikkiin erikseen, huoh! Mies ottaa mustan puvun mukaan. 

Matkavalmisteluissa on pitänyt hoitaa paperiasiat kuntoon itse, kun matka on ns. omatoimimatka (ei matkatoimiston valmismatka). Passit olikin voimassa, piti anoa ESTA-lomake  jonka Yhdysvaltojen hallitus on kehittänyt esitarkistaakseen maahan pyrkivät matkustajat, ennen kuin he ovat lähteneet matkaan. Ilman tätä hyväksyttyä lomaketta ei ole mitään asiaa jenkkeihin. Tämä saattaa tulla yllätyksenä erityisesti omatoimimatkailijoille. Lomakkeen käsittelymaksu on 74 USD. Lomake kannattaa tulostaa matkalle mukaan.

Dollareita vaihdettiin paikallisessa Forexissa Suomessa. Kurssi oli vaihtohetkellä (2/2013) 1 EUR = 1,28 USD . 

Laivalla maksuvälineeksi käy ainoastaan luottokortti, joka meillä onkin olemassa ettei sitä tarvinnut hankkia.

5 päivää ennen matkaa teimme laivaan Check-inin. Monenlaisten kysymysten ja ruksien kautta saimme kuin saimmekin SetSail-passin. Passiin liitetään myös luottokorttitiedot. Tämä "passi" toimii maksuvälineenä laivalla ja käteistä rahaa ei tarvitse pahemmin liikutella. Passit piti tietysti tulostaa matkalle mukaan. 

Erikseen hyväksyttiin myös ehdot aktiviteeteista laivalla (Flow Rider, Ice Skating, Rock Climbing Wall, Zip Line) vastuu- ym.asioissa jos laivan aktiviteetissa/ohjelmapalvelussa asiakkaalle tapahtuu jotakin esim. loukkaantuminen. Ja tietysti piti tulostaa tämäkin planketti :) 

Ollaan sähköpostista tuon tuostakin tulosteltu (Guest Ticket Booklet, Ticket- vihkonen...) joissa tietoa pakkausohjeesta ja voimavirran käytöstä lähtien. 

Kerron seuraavassa postauksessa matkasta kuvien kera. Ihanaa lähteä matkalle erityisesti hyvän matkaseuran kanssa! Tässä matkaajien slideshow varsinaista matkaa odotellessa : 

http://tripwow.tripadvisor.com/tripwow/ta-072e-574a-95a1

lauantai 29. joulukuuta 2012

Pihan rakennuksia talven ja lumen keskellä

Uuden vuoden uudet kujeet ovat käsillä... Vuosi 2012 on ollut hyvin antoisa,  kotona puuhastellessa aina kun vapaa-aika on antanut myöten. Blogin alussa kerroin että teemme pihallamme vanhasta riviaitan hirsistä aittaa pihapiiriimme. Myös savusauna valmistui vuotta aiemmin samaan pihapiiriin.  Meillä on aina joku "projekti" kotona meneillään, tänä vuonna se on ollut riviaitta. Aitta on vielä kesken, mutta olen jo sisustanut sitä sisältä :) .Verhoja en ole vielä voinut ripustaa kun ei ole vielä ikkunoita, mutta eiköhän sekin aika koita. Ohessa muutamia kuvia riviaitasta johon olen kerännyt talonpoikaista huonekalua ja muuta keräilyesineistöä. 










Pakkanen on ollut näin loppuvuodesta aika kireää, mutta  luonto on kyllä kaunis kun aurinkokin välillä pilkottaa. Käymme talvisin lämmittelemässä kotaa ja siellä on mukava tulen loimussa istuskella ja miettiä syntyjä syviä ja vaikka tulevaisuuden suunnitelmia&projekteja :)

Onnea ja iloa tulevaan vuoteen 2013!
















Jouluruokaa tarjoo kunnon väki...

Joulu on juhlittu ja vielä muutama vapaapäivä ennen töihin lähtöä. Viime postauksessa mainitsin laatikoiden tekemisestä. Tein siis joululaatikot itse ja sovelsin hieman ohjeita. Ruoanlaitto ja leipominen ovat mukavia harrastuksia ja parasta hermolepoa minulle :) . Olen tilannut paikalliselta lähiruokapiiriltä luomukasviksia (porkkanaa, lanttua, palsternakkaa, punajuurta, sipulia sekä ruisjauhoja, ruishiutaleita ja rikottuja ohrasuurimoita) ja kyllä laatikoiden maussa minusta huomaa että ne on alusta asti itse tehty, vaikkakin kauppojen valmiista laatikoistakin saa hyviä kun niitä vähän "parantelee" kermalla ja voilla ;) . Tänä jouluna sovelsin porkkana- ja lanttulaatikoita. Porkkanalaatikon tein ohrasta riisin sijasta (lähiruokaa parhaimmillaan) . Maku oli oikein hyvä ja jatkossa aionkin käyttää ohraa. Korvasin puolet lanttulaatikon lantuista palsternakalla. Maku oli huomattavasti pehmeämpi kuin aiemmin tehdystä pelkästä lantusta. Lantun ja porkkanan maku oli luomukasviksissa huomattavasti maukkaampi, eikä niin "puisevan" makuisia kuin monesti marketeista ostetut. Laatikoiden kananmunat olivat naapurin kanalasta, ihanan keltainen keltuainen ja vaahtoutuvat tosi hyvin leivonnassa. Kananmunia käytin mm. piparien tekoon, loistavan piparkakkujen ohjeen sain mieheni tädiltä. Tuli aivan ihania ja rapeita pipareita. Karjalanpiirakoita tein marraskuun lopulla, tarjolla tietysti munavoita naapurin kanojen munista. Ruisleivät leivoin luomuruisjauhoista. Suolasin myös itse kinkut, joka paistettiin leivinuunissa. Nyt on jouluruoat syöty, vararavintoa hyvin tulevaan vuoteen:).








keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jouluvalmisteluja ja tunnelmaa joulutapahtumissa

Näin sydämeeni joulun teen♥ 

Joulutunnelmaa&enkeleitä makuuhuoneessa
                                         
On kulunut pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne blogiin...Joulu alkaa olla ovella ja touhua riittää niin jouluvalmisteluissa kuin erilaisissa joulutapahtumissakin. Joulutapahtumista erityisen hyvin mieleeni tältä joululta jää Toivolan Vanha Piha. Ihastuttavista myyntikojuista, makasiineista ja putiikeista löytyy käsityötuotteita ja lähiruokaa jokaiseen joupöytään ja pukinkonttiinkin. Paikka jo itsessäänkin on tutustumisen arvoinen Jyväskylän sydämessä: 


Ohessa tunnelmia ja ihania ostoksia Joulupihalta:







            Tiitu Design - ihania sisustustuotteita: 

Tiitu Design - ihania sisustustuotteita



Päivi Soikkelin taideteoksia: http://www.paivisoikkeli.com/ 


Suojelusenkelikivi- ja taulu ja ihana "mummoasenne"-kortti by Päivi Soikkeli


               Tänä jouluna olen aloittanut jouluisten leivonnaisten leipomisen hyvissä ajoin. 
                                                Yksi suosikeistani on suklaa-karpalokeksit:





Resepti:
200 g voita
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
n. 3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl hasselpähkinärouhetta
1/2 dl rouhittua, tummaa suklaata
1. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe, karpalot, pähkinät ja suklaarouhe keskenään ja lisää taikinaan.
Anna taikinan levätä jääkaapissa puolisen tuntia.
2. Muotoile taikinasta 2 tankoa ja jaa molemmat 20 osaan. Pyörittele pikkuleiviksi.
Nosta pikkuleivät leivinpaperin päälle. Paista 175-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.
Anna jäähtyä ja koristele esim. sulatetulla suklaalla.

3. Nauti vaikka glögin kera :)


Ihanaa joulun odotusta kaikille!
Seuraavassa blogissa joululaatikkoreseptejä hieman muokatuilla ja hyväksi todetuilla resepteilläni :)
Nyt kinkku pois suolasta ja valmistautumaan joulukoristeiden virittelyyn ja joulutunnelman luomiseen!
Ihanaa joulun odotusta kaikille!

"Kiireetöntä joulua - anna itsellesi aikaa levätä"




sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kalusteiden maalausta



Vuonna 1942 rakennetussa talossamme seinät ovat ruskeaa vanhaa hirttä. Hirsi on tosi kaunis seinässä mutta varsinkin talvella keittiö ja olohuone tarvitsee lisää valoa. Meillä on myös massiivisia kalusteita jotka "pimentävät" tilaa entisestään. Vaikka hirsi on tunnelmallinen, haluan silti vastapainoksi keventämään yleisvaikutelmaa maalaamalla kalusteita valkoiseksi. Huutokaupasta löytyi sivustavedettävä sohva/sänky ja kirpputorilta mäntyvitriini jotka saivat uuden ilmeen valkoisella maalilla. "Rumasti" ruostuneen maitotonkan maalasin vannemaalilla ja laitoin koristeeksi pitsiä ja tekstitarraa. Myös vanha "mummopyörä" sai uuden ilmeen mattamustalla vannemaalilla ja sabluunakoristuksilla. Maalaamisella vain "taivas on rajana"- ja aina vain löytyy uutta maalaamisen kohdetta....;)

Alla muutamia kuvia kevään maalausinspiraatioista:

Astiavitriini sivusta

Astiavitriini maalauksen jälkeen

Astiavitriini ennen maalausta


Sivusta vedettävä sänky/sohva ennen maalausta

...ja jälkeen...


Maitotonkka

Vanha Tunturi "mummopyörä" maalauksen jälkeen

Sabluunalla kuvioita ja nimikirjaimet :)


Arabian posliini on tosi kaunista ja mieheni osti huutokaupasta kauniin USA:n vientiin tarkoitetun DK-mallin Ruusu-sarjan astiaston vuodelta 1952. Sarjassa on 2 kastikekulhoa, 6 erikokoista soikeaa tarjoiluvatia. keittokulho, maitokannu, alku-, pää-, leipä- ja -kakkulautaset 12:lle. Astiastolle piti saada arvoisensa paikka joten se oli osasyy astiavitriinin hankintaan ja maalaamiseen. Vitriiniin paikan löysi myös Tyttöjen keittokirja vuodelta 1953.

Ruusu-sarjan maitokannu


Ruusu-sarjan soppakulho

Tyttöjen keittokirja vuodelta 1952